Kotimaan metalliskenessä useampaan bändiin kädenjälkensä jättäneen, viime vuodet lähinnä Swallow the Sunista tutun multi-instrumentalistin Jaani Peuhun uutuusbändi osoittaa vaikuttavaa visionäärisyyttä. Tekijä itse luonnehtii musiikkiaan new doomiksi, joka eittämättä sopii hyvin sen yhdeksi määritelmäksi. Objektiivisesta näkövinkkelistä se on kuitenkin jotain paljon enemmän.
Vuonna 2018 startannut projekti on osoittanut alusta alkaen kykyä hyödyntää laaja-alaista vaikuteskaalaa monipuolisesti mutta yhtenäisesti. Jo bändin viimevuotinen esikoislyhäri The Dawn of Vitriol käänsi päitä tarjoamalla eksoottisen kuuloisen vision synth wavellä ja dark rockilla kyllästetystä eeppisestä doom metalista. Ep kuitenkin jätti lievässä kuriositeettimaisuudessaan ilmoille kysymyksiä ilmaisun todellisten kasvojen suhteen. Nyt bändin runsas ja monivivahteinen debyyttipitkä antaa niihin vastauksen.
Levyltä voi bongailla selkeitä tiettyihin yhtyeisiin – vanhempiin ja uudempiin – osoittavia viitteitä, jotka vaihtuvat nopeasti seuraaviin. Hetken aikaa ämyreistä raikaa Depeche Moden elektronista värinää, jonka jälkeen jyristellään Paradise Lostin ja Cathedralin tunnelmatuomion merkeissä. Myös kotimaisen melodisen doomin sointi on ilmeinen. Kun kaikkea vielä kuorruttavat erilaiset samanistiset ambient-ääntelyt, keitos alkaa olla kasassa.
Edellä kuvatun perusteella lienee helppo ymmärtää, että näin kirjavan ja syväluotaavan musiikin on hyvä antaa upota tajuntaan kaikessa rauhassa. Pieni ajankäyttö totisesti kannattaa, sillä Peuhun kappaleet edustavat luovuudessaan ja innovatiivisuudessaan kiinnostavinta raskasta musiikkia vähään aikaan. Mikään täysiverinen metallialbumi tämä ei kuitenkaan ole, ja levyn vivahteikkuus vetoaakin varmasti kuuntelijoihin myös raskaan rockin ulkopuolella.
Levyn pohjavire on ehdottomasti raskassoutuisessa ja tummasävyisessä kaihoisuudessa, jota upeasti eläytyvän Peuhun raukeankuulas laulanta painottaa. Ajoittain kappaleissa pistetään silmään reippaampaa rockvaihdetta, mihin Peuhu mukautuu korkeammalla äänenpainolla.
Nautinnollisen ja mielikuvitusta kirvoittavan soonisen matkan kohokohtia ovat dramaattisuudessaan ja hypnoottisuudessaan ylivertaiset The Gates Wide Open, Killing Moons ja Seven Archangels. Myös kappaleille, jotka eivät auenneet täysin useammankaan pyöräytyksen jälkeen, tuntuu jäävän varsin hyvin kasvunvaraa.
Vaikka levy on Jaani Peuhun hengentuote, ison kiitoksen ansaitsevat myös albumin muut vanhan kaartin tekijämiehet: Jussi Hämäläisen (Hanging Garden), Juppe Sutelan (To/Die/For), Ande Kiiskin (Rytmihäiriö) ja Jaska Raatikaisen (Children of Bodom) ammattimainen ja tyylitajuinen yhteissoitanta on varmaa kuin muuri.
Toivon tälle projektille valoisaa ja inspiroivaa tulevaisuutta.