Tomahawk on aiemminkin ollut selkeästi helppotajuisempi kuin soittajien emobändien perusteella olisi voinut luulla. Yhtyeessähän vaikuttavat Faith No More/Mr Bungle/Fantômas -solisti Mike Patton, Helmet/Battles-rumpali John Stanier, Jesus Lizard -kitaristi Duane Denison ja uutena jäsenenä Mr Bungle/Fantômas/Melvins Lite -basisti Trevor Dunn. Jos ei tästä koplasta löydy todellista vaihtoehtoilmaisua, niin on kumma.
Ja löytyyhän sitä, vaikka muille jakaa. Oddfellowsilla on mukana vaihtoehtokansalle takuuvarmaa hittimateriaalia, kuten iskevästi vyöryvä Stone Letter tai Black Hats/White Hats. Näissä suoraviivaisesti rämisevissä purkauksissa lymyää Faith No Moren musiikillinen haamu erittäin luontevalla ja antoisalla tavalla. Sama ote on aistittavissa kautta levyn, oli meininki mikä tahansa.
Tyylillisesti bändin kuosi on suurimmaksi osaksi kiitettävän kovakätisesti rockaava. Tyyli on visusti hallussa mutta vaihtelee melkoisesti ulottuen aina jazzista loungeen, kingcrimsoniaanisesta kiemurtelusta elektropohjaiseen hämyilyyn ja vanhakantaisesta rock’n’rollista avantgardistiseen kakofoniaan. Esimerkiksi vaanivasti jolkotteleva I Can Almost See Them on kelpo näyte siitä, miten kappaleesta saadaan painostava ja kiinnostava varsin epärockmaisellakin otteella.
Levyn kiehtovuus – joka todellakin paljastuu vasta useiden sulattelukierrosten jälkeen – piilee vahvasti sen yllätyksellisen monimuotoisuuden oudossa linjakkuudessa. Mahtava soitanta ja laulanta sekä viistosti tarttuvat melodiat ovat tietysti nekin plussaa. Tomahawkin ilmaisua pukeva leikittelevä pahaenteisyys on kuitenkin lopulta se, mikä tekee Oddfellowsista ainutlaatuisen ja kiistatta erinomaisen levyn.