Toteutus ei tavoita sitä, mitä ollaan hakemassa – arviossa Powertryp

Julkaistu Infernossa 2/2022.

POWERTRYP
Midnight Marauder
RAFCHILD

Typeriä bändinnimiä näkee harva se päivä. Tämä porukka on päättänyt kuitenkin valita niin omaperäisen otsikon, ettei googlaamallakaan meinaa löytää tietoa oikeasta soittokomppaniasta. Onnea yhtyeen valitsemalle tielle!

Saksan Erlangenissa majaileva bändi on ilmeisesti kerännyt jo hieman nimeä paikallisissa underground-piireissä. Omien sanojensa mukaan ryhmän tyyli on jossain perinteisen, eeppisen ja nopean jenkkimetallin välimaastossa, NWOBHM-vaikutteita unohtamatta.

Tällaista uusvanhaa metallia veivaavat yleensä pari-kolmekymppiset jannut, mutta Powertryp on poikkeus sääntöön, sillä se koostuu enimmäkseen vanhoista patuista. Ymmärrän hyvin, mitä bändi hakee, mutta toteutus jää puolitiehen. Soundeissa on toivottavaa vanhan liiton henkeä ja riffit ovat parhaimmillaan loistavia, mutta yksikään biisi ei lähde kunnolla käyntiin.

Albumi ei räjäytä monipuolisuudellaan, ja pituutta sillä on kuin nälkävuodella. Yhden kappaleen kuultuaan on kuullut käytännössä loputkin. Ainoa poikkeus on cd-version bonusbiisi Nail Your Prophet, joka on koko paketin onnistunein, jopa aivan menevä ralli. Miksi ihmeessä se ei ole osa varsinaista albumia?

Lisää luettavaa