Saksalaisen black metalin kultakausi tuntuu olevan kaukana menneisyydessä, mutta silti maasta löytyy uusia yrittäjiä tasaiseen tahtiin. Niihin on luettava myös ensimmäisen levynsä julkaissut Agasch, joka soittaa tummanpuhuvaa musiikkiaan tunnelmallisella ja modernilla otteella.
Waldgeist muistuttaa Der Weg einer Freiheitia ja lukuisia muita keskieurooppalaisia bändejä, jotka ovat jääneet hieman vähemmälle huomiolle. Agasch hakee selkeästi balanssia nopeatempoisen rytistyksen ja melankolisten osien välille siinä usein myös onnistuen. Harmi vain, että käyttämänsä kaava ei ole kovin mielenkiintoinen.
Kvartetin soitto on hyvää, eivätkä sen kappaleetkaan ole mitenkään huonoja, mutta eivät toisaalta missään mielessä hyviäkään. Koko touhua leimaa keskinkertaisuus, joka saattaa antaa jatkossa tilaa luovuudelle ja omaleimaisuudelle, jotka kehittyvät varmasti yhtyeen toimintavuosien mittaan.
Agaschin esikoinen jää varovaisesti positiivisen puolelle. Se antaa enemmän lupauksia kuin lunastaa niitä, mutta toiminee jo tässä muodossa mustalta metalliltaan tämän päivän henkeä ja ”edistyksellisyyttä” etsiville.