Tuntuu kiusoittelevan enemmän kuin lopulta antaa – arviossa Dool

Julkaistu Infernossa 3/2020.

26.04.2020
Dool
Summerland
Prophecy

Lähemmäs 20 vuoden Inferno-aktiivipalveluksen aikana olen antanut alle yhden käden sormien verran vitosia. Hollantilaisen Doolin vuonna 2017 ilmestynyt Here Now, There Then on yksi täyden satsin ansainneista harvinaisuuksista.

Debyytille petasi tien edeltävänä vuonna julkaistu mestarillinen joskin merkillinen 12-tuumainen sinkku. Nyt ilmestyvän kakkoslevyn kohdalla yritettiin puolittain samaa kikkaa, tosin sillä erotuksella, että paria tuumakokoa pienemmän vinyylisinglen A-puoliskolla oli Killing Joke -cover, jota ei vähemmän yllättäen löydy Summerlandiltä.

Debyytillä kuului lähes käsinkosketeltavan vahva maaginen ja mystinen tunnelma, joka on nyt osittain poissa tai mukautunut eri suuntaan. Levyn musiikki on kaikessa raukeudessaan ja valoisuudessaan nimensä mukaisesti kesäisempää, vaikka ilmapiiri on edelleen kaikkea muuta kuin kepeä. Aiemmat kytkökset The Devil’s Bloodiin alkavat jäädä myös biisitasolla pikkuhiljaa taustalle, vaikka samoista lähtökohdista ammentaminen tulee varmasti kuulumaan Doolissa aina ja ikuisesti.

Niin ihastuttava kuin Summerland onkin, niin ajatuksena kuin musiikiltaan, se tuntuu kiusoittelevan enemmän kuin lopulta antaa. On mahdollista, että suurempaan valaistumiseen vaaditaan huomattavasti enemmän aikaa ja paneutumista. Todennäköisempää kuitenkin on, että lähes täydellisen julkaisun jälkeen pelkkä maallinen kovuus ei enää vain riitä.

Lisää luettavaa