Suomessa voi olla maailman eniten metallibändejä per capita, mutta melodisen hard rockin tapauksessa vastaavan tittelin voi epäilemättä antaa Ruotsille.
Kolmannen albuminsa julkaiseva tukholmalainen Wildness ei kuulu länsinaapurimme hård rock -rykmenttien etulinjaan, vaikka sen musiikki muodollisesti pätevää onkin. Yleissoinniltaan suht kevyt, ajoittain lähes West Coast AOR:ään saakka sametinpehmoinen ja äärimelodinen Resurrection on erittäin turhauttava levy. Kaikki on juuri oikeilla, liiankin miellyttävillä kohdillaan niin soitannollisesti, laulullisesti kuin tuotannollisestikin. Se, mikä Wildnessin typistää Ruotsin sisälläkin korkeintaan divaritason bändiksi, on sen musiikin ja esillepanon kaikkinainen kasvottomuus.
Toisin kuin vaikka Cruzhin, Creyen tai W.E.T:n herkkuhetkistä, en saa Resurrection-albumista sekunniksikaan sellaista tartuntatautia, etten voisi päästää siitä irti ilman vieroitusoireita. Jos Wildness vain suuntautuisi enemmän levyn päättävän Eternity Will Never Failin reippaalta kelttiheviltä tuoksahtavan tyyliin nurkille, tilanne saattaisi korjautua.