Yli kolme vuosikymmentä progressiivista metallia tahkonnut brittiakti Threshold ei ole koskaan kuulunut genren isoimpien nimien joukkoon. Tasalaatuista tavaraa tuottava työmyyrä se on kuitenkin aina ollut.
Edellinen levy, viisi vuotta sitten ilmestynyt Legend of the Shires oli jonkinlainen työvoitto, tuntui että orkesteri oli löytänyt jälleen momentuminsa. Asiaan saattoi vaikuttaa myös bändin toisella levyllä Psychedelicatessenillä (1994) laulaneen Glynn Morganin paluu ryhmän riveihin. Kyseessä oli teemalevy, joka käsitteli kansakuntaa etsimässä omaa identiteettiään.
Dividing Lines ei ole samassa mielessä konseptuaalinen teos, vaikka siltäkin voi löytää tietyn punaisen langan ja teeman. Yleisesti ottaen sanoitukset tuntuvat käsittelevän korona-ajan ahdistusta ja laajempaa yhteiskunnan polarisaatiota. Albumi taitaa olla tähän asti tummasävyisintä Thresholdia. Tätä emme katso pahalla, vaikka edellisen levyn iskuvoiman tasolle ei aivan päästäkään.
Orkesterin kahdestoista levy on joka tapauksessa taiten sävellettyä, sovitettua ja soitettua laatutavaraa, aivan kuten sopi odottaa.