Tyylikäs lopetus uniikille yhtyeelle – arviossa Negură Bunget

Julkaistu Infernossa 10/2021.

NEGURĂ BUNGET
Zău
PROPHECY

Romanialaisesta metallimusiikista ei voi puhua mainitsematta Negură Bungetia. Jo vuonna 1995 aloittanut bändi on kulkenut mielenkiintoisen matkan raa’asta black metalista kohti eeppistä ja luontomystistä ilmaisua, joka oli parhaimmillaan vuoden 2006 Om-levyllä.

Zăulla on oma haikea ilmapiirinsä, sillä kyseessä on yhtyeen jäähyväislevy. Pääjäsenensä Gabriel ”Negru” Mafa menehtyi yllättäen vuonna 2017, ja bändi päätti tehdä loppuun keskeneräiseksi jääneen Zăun, jolla kuullaan Mafan viimeiset rumpaloinnit.

Zăun julkaisu on ehdottomasti hyvä veto, sillä kyseessä on yksi bändin parhaista kokopitkistä. Eeppinen ja kuulas, mutta myös sopivalla tavalla rosoinen teos imaisee parhaimmillaan mukaansa tiukasti, ja esimerkiksi albumin aloittava Brad on vartin mitassaan huippuluokan sävellys.

Negură Bungetin ura on tyylikästä lopettaa levyyn, joka jättää vanhoille – ja miksei uudemmillekin – faneille takuulla hyvän jälkimaun. Ennen kaikkea albumi muistuttaa uniikista yhtyeestä, joka olisi ansainnut paljon enemmän huomiota.

Lisää luettavaa