Modernisti silattu keskitempoinen suomimetalli ei lähtökohtaisesti kiihota, mutta Varjot on avoimessa vereslihaisuudessaan erittäin vakuuttava levy. Siitä puuttuu kaikenlainen laskelmointi ja kosiskelu.
Koko levyn kansia ja sanoitusjeesausta lukuun ottamatta toteuttanut Herranen osuu melankoliaan taipuvaista herkkisromantikkoa aika syvälle sisuksiin. Uljaiden sävelten kuljettamat tunteikkaat ja pateettisen partaalle äityvät lyriikat uppoavat sisimpään ja aiheuttavat runsaita kananlihareaktioita. Silmäkulmakin kostuu.
Ulosanti tulee Sara–Stam1na-janan välimaastosta, mutta meno on soitannollisesti simppelimpää ja lyyrisesti suorasanaisempaa. Sävelet, tulkinta ja tuotanto ovat kauttaaltaan erittäin kovaa tasoa. Upeissa melodioissa on omaehtoisuuden ja kekseliäisyyden tuntua ilman tarttuvuudesta tinkimistä. Myös sanoissa ja sovituksissa on runsaasti yllättäviä mutta ihmeen sulavia ratkaisuja.
Ihmisen olemusta luotaava albumi vaatii yksin kuuntelemista, jolloin se vapauttaa katsomaan elämän peiliin. Maestron tavoitteena on tehdä maailmasta parempi paikka, ja avoimen rehellinen Varjot on kirkkaasti valaistu viitta siihen suuntaan.