Julkaisemattomana vuosikausia lojunut viimeinen Tytär-albumi ansaitsee tulla julkaistuksi, vaikka fyysistä levyä ei taida kuulua kuunaan. Soundinsa omaleimaiseksi vuosien mittaan kehittänyt yhtye jättää jäähyväiset erinomaisen vakuuttavasti. Homma käy tutun vetopasuuna kohtaa alavirerytinän -otteen mehukkain sävyin.
Suorastaan Kornin alavireillä louskuvat kielisoittimet rohisevat ääriraskaina, mutta ilmavuutta ei silti puutu. Soolouralle siirtyneen solisti W. Iivarisen monisyinen laulu kantaa synkkiä mutta tarttuvuudella kosiskelevia kappaleita mainiosti. Ja se totuuden torvi tuuttaa siellä täällä erinomaisen lisämausteensa synkkään liemeen.
Napakanmittainen levy on synkkä mutta ei lohduton. Vahva melodisuus ja raskaasti hengittävä kokonaiskuva luovat pinnan alla väreilevän herkkyyden kanssa hienoa jälkeä. Tinkimättömän hidastempoisena jyräävää ryskettä on arvostettava, vaikka painostavuus pääsee hetkittäin jopa turhankin iholle. Upea testamentti joka tapauksessa.