Vaatii kuulijalta paljon – arviossa Qrixkuor

Julkaistu Infernossa 6/2017.

25.11.2017
QRIXKUOR
Incantations from the Abyss
Invictus

Qrixkuor on vuonna 2011 perustettu brittiryhmä, joka on päättänyt pistää kasettidemojensa (Consecration of the Temple, 2014 ja Rehearsal 09/15, 2015) materiaalin yhteen pakettiin. Kokoelmassa on pointtia, sillä omakustannekasettien painosmäärä ei ole ollut suuren suuri, ja myös formaatti on nykymittapuulla melko rajoittava.

Yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu, Three Devils Dance -ep, julkaistiin viime vuonna Invictus Recordsin kautta. Ep jatkoi demojen hyväksi havaittua linjaa, joskin hieman hienostuneemmassa muodossa.

Mikä sitten on Qrixkuorin linja? Yhtye määrittelee musiikkinsa simppelisti death metaliksi, mutta mielestäni se on tässä yhteydessä melko rajoittunut termi. Joukkoon on sekoitettu myös paljon black metalia ja Necros Christosin ritualistista hämäryyttä. Välillä käydään drone-ja doomhenkisissä syvyyksissä.

Yhtyeen musiikki vaatii kuulijalta paljon ja tipahtanee jo tämän vuoksi vahvasti joko rakkaus- tai vihalaatikkoon. Myös haudantakaiset tuhnusoundit verottavat kuuntelukokemusta aika paljon.

Lisää luettavaa