Alice Cooperin, Johnny Deppin ja Joe Perryn tähdittämän kokoonpanon vuoden 2015 debyyttialbumi oli erittäin onnistunut teos. Sillä ratsastettiin lähinnä coverien voimalla, mutta nyt miehet ovat tehtailleet omia ralleja oikein urakalla.
Lainoja on mukana enää kolme, ja hyvä niin. Alussa coverit menivät tribuuttitoiminnan piikkiin, mutta nyt ne väsyttävät jo hieman, kun niihin ei oikein tuoda mitään uutta. Perryn tulkitsema Johnny Thunders -balladi on nätti veto ja People Who Died -rellestys sopii tälle porukalle kuin nenä poskelle, mutta… Jos biiseistä jää vain ”ihan jees” -fiilis, joko bändissä tai kuuntelijassa on vikaa. Enkä haluaisi käyttää sanaa ”tylsä”, mutta sitä Deppin esittämä Heroes on.
Vaikka filmitähti on varmasti suurimpia syitä bändin saamaan huomioon ja hypetykseen, mielestäni sen isoin stara on legendaarinen Cooper. Kauhurokkari jaksaa pitää mielenkiinnon yllä tylsinäkin hetkinä. En usko, että tykkäisin näistä levyistä puoliksikaan yhtä paljon vaikkapa Deppin täysin laulamina. Cooperin tunnistettavan upeaa ääntä kuuntelee aina mielellään, vaikka biisit eivät olisi sieltä terävimmästä päästä. Mutta nehän ovat, ainakin suurimmaksi osaksi. Koukuttava, kunnon rock’n’rollia tarjoava New Threat ja hämyinen Mr. Spider peittoavat kaikki uudet ja vanhat covertulkinnat mennen tullen.
Rise on sinänsä vakavasta aiheestaan huolimatta hyväntuulinen rockalbumi. Suuria tunteita se ei herätä, ja sillä on ylä- ja alamäkensä. Kokonaisuus tuntuu hajanaiselta, kun omia ja lainabiisejä sekä eri laulajia on ripoteltu sinne tänne. Hämmennystä lisää neljä alle minuutin minibiisiä, jotka toimivat lähinnä introina seuraaville raidoille.
Kärjistäen albumista saisi todella hyvän kokonaisuuden karsimalla löysät pois ja kenties järjestelemällä biisit uudestaan. Yhtyeen omat veisut kuitenkin vakuuttavat, joten heitän ilmoille varovaisen toiveen, josko seuraavalla levyllä kuultaisiin jo pelkästään niitä.