Valttikortteina perinnetietoisuus ja asian ytimessä pysyminen – arviossa Grafvitnir

Julkaistu Infernossa 6/2023.

17.09.2023
GRAFVITNIR
Into the Outer Wilderness
SHADOW

Uuden albumin suunnilleen vuosittain purskauttava Grafvitnir on jäänyt kotimaansa Ruotsin suurempien black metal -nimien varjoon. Se ei ole mikään ihme, sillä uuttakin levyään kuunnellessa käy selväksi, että Grafvitnir ei ole missään nimessä kerhonsa kekseliäin yksikkö.

Into the Outer Wilderness tempoo paljolti Mardukin alkuaikojen levyjen hengessä. Kirpeät kitarariffit ja lähes tauoton rumputuli ovat ruotsalaisen mustan metallin tunteville tuttua tavaraa, eikä bändi edes pyri tuomaan musiikkiinsa mitään uutta tai mullistavaa. Tämä saattaa olla jollekin myös positiivinen asia.

Perinnetietoisuus ja asian ytimessä pysyminen ovat kaksikon valttikortteja. Tällaiselle musiikille on aina kysyntänsä ja tavaran ”turvallisuus” herättänee nostalgiantunteita niin soittajissa kuin kuulijoissa. Persoonallista musiikkia etsivälle Grafvitnirillä ei sen sijaan ole mitään tarjottavaa.

Into the Outer Wildernessin pyöräyttää mielellään muutaman kerran, mutta kiinnostus lopahtaa nopeasti. Tämä kertoo ikävällä tavalla siitä, että bändi tuskin pystyy pitämään jännitettä yllä tulevaisuudessakaan.

Lisää luettavaa