Varman päälle pelattua menneiden vuosien palvontaa – arviossa Kirottu

Julkaistu Infernossa 6/2021.

25.09.2021
KIROTTU
Deity Embers
WOLFSPELL

Kirottu soittaa debyytillään niin sanottua perus- black metalia, jollaista on puskettu ulos viimeisen 25 vuoden aikana lukemattomia julkaisuja. Silti musiikkityylistä löytyy aina sen verran miellyttäviä piirteitä, että uusien bändien julkaisuihin tarttuu mielellään.

Deity Embersin materiaali on melodista tavaraa Mörk Gryningin, Old Man’s Childin ja Thyranen ensimmäisten tuotosten linjoilla, mikä antaa jo itsessään hyvät mahdollisuudet onnistumiseen. Kirotun meininki osoittautuukin nopeasti varsin päteväksi menneiden vuosien palvonnaksi, joka toimii annetuissa puitteissa mutta jättää lopulta hieman valjun maun.

Kirotun ongelma on siinä, että touhu vedetään hieman liikaa varman päälle. Pari yllättävää irtiottoa olisi piristänyt kokonaiskuvaa melkoisesti. Myös solisti Kurjan kuivasti narisevasta äänestä on annettava pitkä miinus, sillä tällainen musiikki kaipaa yksinkertaisesti voimakkaampaa ja vakuuttavampaa ilmaisua.

Kirottu onnistuu ensimmäisellään ihan mukavasti, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta yhtyettä voisi pitää mitenkään vakavasti otettavana tekijänä melodisen black metalin markkinoilla.

Lisää luettavaa