Varmaotteinen ja onnistunut esiintulo – arviossa Grieven ep

Julkaistu Infernossa 4/2020.

08.09.2020
Grieve
Grieve
Werewolf

Ensimmäisen julkaisunsa puskevan Grieven promokuvasta paljastuu sen luokan kotimaista black metal -osaajaa, että melkein pelottaa. Levy-yhtiönsä ei kuitenkaan halua mainostaa jäsenten taustoja ja meriittejä, joten mennäänpä arvosteluunkin musiikki edellä.

Vain kahden kappaleen mittainen julkaisu (vinyyliversiolta löytyy neljä biisiä) sisältää kitaravetoista ja melankolista black metalia, jossa elää selkeästi kuultava 1990-lukulainen henki. Bändi ei siis ole keksimässä mitään uutta, mutta eivätpä miehet ole toisaalta ketään suoraan kopioimassakaan – kokonaisuuden voi siis sanoa kuulostavan Grieveltä.

Avauskappale Spiteful Scourge on kaksikosta ronskiotteisempi ja helpommin lähestyttävä, kun taas suomeksi laulettu Lohduton etenee nimensä mukaisesti piirun verran synkemmissä tunnelmissa. Kappaleiden yhdistävä tekijä löytyy nopeasti hyvistä riffeistä, jotka iskeytyvät takaraivoon jo ensikuulemalta, vaikka eivät mitään klassikko-osastoa olekaan.

Grieven esiintulo on varmaotteinen ja onnistunut, joten pohjoinen viima saattaa puhaltaa mahdollisilla tulevilla julkaisuilla tätäkin kylmemmin.

Lisää luettavaa