Varsin positiivinen yllätys – arviossa Gran Duca

Julkaistu Infernossa 6/2019.

29.09.2019
Gran Duca
Beneath Thy Roots
omakustanne

Ilmavalla mutta erittäin napakalla tavalla stonerinsa esille tuova saksalaisbändi kuulostaa mainiolta. Sen menossa kuuluu garagerockaavampi ote kuin monilla kollegoillaan. Sävykkyytensä ja moniulotteisuutensa vuoksi yhtyeen sointi ei asetukaan erityisen helposti stoner-lokeroon. Tulee vähän mieleen Mustasch, joka ei koe tarpeelliseksi vetää etukenossa koko aikaa, vaan tulkitsee tuumailevammin.

Hyviä melodioita, kiinnostavia sovituksia ja siistejä kitarakuvioita sisältävä levy on varsin positiivinen yllätys. Tarttuvuutta löytyy soitosta ja laulusta, joka tosin jää tehossa instrumentaaliarsenaalin jalkoihin. Iskevä sointi on miellyttävän selkeä ja jyhkeä, eikä sekään varsinaisesti haittaa, että soundi ei kurottele 1970-luvulle vaan pätkii luomusti naamalle.

Mietiskelevämmän pöristelyn ja seesteisten fiilistelyjen tueksi tulee sopivasti sitä etukenoistakin tuuttausta, mikä tekee musiikista esimerkillisen vaihtelevaa ilman tempoilun tuntua. Monipuolinen mutta vaivattomasti soljuva ja ihmeen linjakas kokonaisuus toimii siihen malliin, että nimi pannaan korvan taakse.

Lisää luettavaa