Miltä kuulostaa hieman Cliff Burtonilta näyttävä, raskasta bluesrockia veivaava mies? Varsin hyvältä, vaikka mitään uutta losangelesilainen ei tarjoa. Vaikutteina on vanha koulu, Led Zeppelin, Lynyrd Skynyrd ja ZZ Top. Uudemmista pumpuista mieleen tulee The Black Keys.
Kun ”onhan tämä kuultu ennenkin” -efektistä pääsee yli, Black Magic on viihdyttävä ja ytimekäs levy. Nichols soittaa ja laulaa munakkaasti, ja rytmiryhmä antaa riittävää tulitukea. Rock, jenkkiavoauto ja asenne. Mitä muuta ihminen tarvitsee?
The Gun on levyn tarttuvimpia kappaleita. Don’t Be Scaredissä on tiukka boogie. Bluespöhinää löytyy eniten kappaleesta Home. End of Time haiskahtaa Zeppeliniltä mutta ei kolise.
Albumi vie mukavalle aikamatkalle menneisyyteen, mutta jotakin uupuu. Biisit ovat kivoja, soundit hyvät, mutta kokonaisuus jää jotenkin sovinnaiseksi.