Viisikymppisten tappojengi on kovassa iskussa – arviossa Cannibal Corpse

Julkaistu Infernossa 4/2021.

CANNIBAL CORPSE
Violence Unimagined
METAL BLADE

Neljä vuotta sitten Floridan aurinko hymyili jälleen. Maailman leppoisimmat kannibaalit olivat selvinneet Yhdysvaltain itärannikkoa runnelleesta hurrikaanista. Uusi levy Red Before Black tulisi aiheuttamaan kuulijoissa päänsisäisiä pyörremyrskyjä. Sitten, kuin salamaniskusta, pelimerkit menivät jälleen sekaisin, kun pitkäaikainen kitaristi Pat O’Brien sekoili itsensä ulos yhtyeestä. Sillat paloivat lähes kirjaimellisesti.

Apu löytyi kuitenkin läheltä, kun useat Cannibal Corpse -levytykset äänittänyt ja tuottanut Erik Rutan tarttui kulmikkaaseen keihääseensä. Lavean kokemuksen omaava death metal -kitaristi-laulaja oli kepittänyt Morbid Angelissä ja Ripping Corpsessa sekä tietysti perustamassaan Hate Eternalissa. Parempaa CC-kitaristia olisi hankala keksiä. Rutan lunasti paikkansa kirjoittamalla uudelle albumille kolme biisiä sanoituksineen. Vaikka meno on tutun kuuloista, ei tarvitse pinnistää kuullakseen kuinka virkeältä viisikymppisten tappojengi juuri nyt kuulostaa.

Kansikuva on sairainta Vincent Lockea sitten Tomb of the Mutilatedin (1992). Siinä käsitettä ”kill your darlings” kuvataan lihaisasti alleviivaten. Kukaties kannessa piileekin rehevä allegoria uuden levyn syntyprosessiin. Violence Unimagined on nimittäin vähän pirun tiukka paketti.

Periaatteessa kaikki tutut Kannibaali-elementit ovat kohdillaan. George ”Corpsegrinder” Fisherin suorastaan näkee edessään suora tukka silmillään, huulet tötteröllä murisemassa, ja Alex Websterin basso saa tuotannossa jälleen ansaitsemaansa rakkautta. Kulmikkaasta tyylistään kuulu Paul Mazurkiewicz pieksee pannujaan monipuolisemmin kuin ehkä koskaan, mutta suurin korvalehtien höräyttäjä kajautetaan kitara-osastolta: Rob Barrettin ja Erik Rutanin yhteispeli on nautinnollista kuultavaa, ja biiseissä on tuoretta syvyyttä. Tähän ei suoraviivaisilla CC-levyillä ole osannut aiemmin orientoitua.

Mainittu Chris Barnes -vetoinen ”Tomb” on edelleen kirjoissani totaalilyömätön Cannibal-voimainkoitos. Tokihan se on myös eri ajanjakson, jopa lähes eri bändin luoma primitiivisemmän tyylisuunnan kuololevytys. Kun Fisher tuli laulajaksi neljännesvuosisata sitten, alkoi modernimman ja suoraviivaisemman Cannibal Corpsen aikakausi. Tässä jatkumossa on julkaistu useita erinomaisia levytyksiä. Violence Unimagined heilahtaa vaivatta Corpsegrinderin valtakauden topvitoseen.