Jatkumon tuorein Destination Set to Nowhere ei tee poikkeusta sääntöön. Levy on perusasiat tiukasti kuosissa pitävää, pesunkestävää poweria. Yhdentoista raidan palettia on ajoittain höystetty muutamalla mutkalla ja kikkakolmosella, jotka pitävät yhdessä sävellysten dramaattisen yleisilmeen kera etenemisen pirteänä kaikkein tavanomaisimmissa osioissa. Kaikkea tätä sitoo vahva tuotanto selkeine miksauksineen ja kuohkeine soundeineen.
Tarttuvien kertosäkeiden metsästäjien kannattaa keskittyä Destination Set to Nowheren ensimmäiseen puolikkaaseen, jolla tarjoillaan maistuvimpia korvanameja The Dream Makerissä, Beyond the Sun and Far Awayssä sekä siirappiakin imelämmässä Message to Home -slovarissa. Kitarointinopeuden ja rivakan tuplabassarijumputuksen perään huuteleville suositeltakoon The Lighthousea, jonka sormijuoksutuksista voi olettaa, että tirehtööri Thorsen on nauttinut aikoinaan tuhdin annoksen Stratovariuksen Episodea. Longarin sinetöivä nimiralli on kuitenkin tunteellisuudessaan ehkäpä kaikkein tehokkain ihokarvojen pystyyn nostaja.
Ne, jotka osaavat vielä mp3-aikana antaa arvoa levyn kansitaiteelle ja lyriikoille, kykenevät kaivamaan lisäfiilikset Destination Set to Nowheren futuristisesta kansitaiteesta sekä albumin johtoteemasta, ihmisen pakomatkasta avaruuteen. Aihetta ovat parina viime vuonna käyttäneet menestyksellisesti useat orkesterit Iron Maidenista Seventh Wonderiin. Vision Divinekin osaa kertoa selkäpiitä kutkuttelevia tarinoita tulevaisuudennäkymistä – niistä, jotka jonain päivänä saattavat hyvinkin olla totta.