Useista aiemmista yhtyeistä tunnettujen solisti Andrew Freemanin ja kitaristi Mike Slamerin luotsaama Devil’s Hand on nimi sekä bändille että sen kliinisentarkalle hard rock -albumille, jonka päämäärä ei tunnu olevan joka hetki selvillä.
Albumin musiikki on kuin paloiteltua hiljaisuutta. Taustalta on katkaistu pois kaikki kohina, joten laulun tai soiton hetkeksi tauotessa kuunneltavana on täydellinen hiljaisuus. Tämä katkonaisuus venyttää niin kappaleiden pituutta kuin kärsivällisyyttäkin. Lisäksi osa kappaleista loppuu kuin seinään.
Erityisesti albumin alkupuolta leimaa päämäärättömän tunnelmointimusiikin henki, kunnes Rise Above It All nousee nimensä mukaisesti kaikkien ylitse ja saa koko albumin hetkeksi rullaamaan. Puolivälissään albumi onkin parhaimmillaan heikentyen loppua kohti mentäessä jälleen muistikuvia herättämättömäksi.
Albumia voisi kuvailla 80-luvun nyrkkeilyelokuvan taustamusiikiksi. Musiikki venyy ja vanuu, muttei pääse irti rajoistaan vaan räpsähtää aina takaisin samaan paikkaan, kuin nyrkkeilijä kehän reunakuminauhasta.