Vortech – Devoid of Life

30.12.2012
Vortech
Devoid of Life

Musiikki etenee pääosin erittäin kiivaalla tempolla rumpujen nakuttaessa kuin MG-42 konsanaan. Muut instrumentit ja suu vaahdossa käskyjä ärisevä vokalisti tukevat kiivasta, kuolemaan saakka johtavaa musiikillista salamasotaa.

Vortechin koneistettua tunnelmaa sisältävä death metal ei loppujen lopuksi eroa paljoakaan monista moderneista, viimeiseen saakka tuotannollisesti tuunatuista ja soundillisesti kiristetyistä äärimetalliyhtyeistä. Mäiskeen toivoisi olevan joko entistä rohkeammin ja syvemmälle koneisiin sekaantuvaa vehkeilyä tai selkeästi rehellisempää ja rujompaa brutalopaukutusta. Nyt siellä täällä hyviä ideoita väläyttelevä, osin vauhtisokeudesta kärsivä musiikki jää näiden kahden ääripään väliseen epämääräiseen limboon.

Devoid of Life on turhankin intensiivinen ja tuhti paketti sellaisenaan nautittavaksi. Orkesterista tällaisenaan pitävät saavat kyllä rahoilleen vastinetta, sillä varsinaisen yhdeksän biisin kaupantekijäisiksi saa kokonaiskeston lähes tuplaavat kahdeksan live- sekä demoraitaa.

Lisää luettavaa