”Vuosikymmenen merkittävimpien metallijulkaisujen joukkoon” – Arviossa Ghost Brigade

Levyarvio julkaistu Infernossa 9/2014.

Kuva: Samuli Raappana / Tuuliajo

Ghost Brigade
IV: One with the Storm

Season of Mist
4_5_kirvesta

Jyväskyläläislähtöinen Ghost Brigade on yksi kotimaisen metallikentän varmimmista osaajista. Omaperäisen musiikillisen keitoksen hardcore metalin energiasta, doomin raskaudesta ja paikoin jopa popahtavasta tarttuvuudesta kehitellyt bändi on huomattu laajalti myös ulkomailla. One with the Stormin ylle onkin asetettu suuria odotuksia.

Vuonna 2005 alkunsa saaneen yhtyeen tähänastisen uran taiteellinen huippukohta koettiin vuoden 2009 Isolation Songsilla, jonka kaihoisa tunnelma koskettaa edelleen syvältä. Tämän jälkeen ilmestynyt Until Fear No Longer Defines Us (2011) tuntui valitettavan valjulta ja jopa keskinkertaiselta rykäisyltä, mutta uusimmallaan bändi palaa jälleen kultakantaan.

One with the Storm kuulostaa Ghost Brigadelta. Bändin tyypillisimmät piirteet ovat kasassa, mutta entistä paremmin järjesteltyinä ja toteutettuina. Kappalemateriaali on kovaa tasoa, ja erityisesti kylmiä väreitä kehon jokaisesta sopukasta esiin repivä Aurora sekä porukan uran ensimmäinen suomenkielinen biisi Elämä on tulta ansaitsevat erityismaininnan. Kovista irtobiiseistään huolimatta levy pysyttelee ehjänä kokonaisuutena, jolta ei juuri heikkoja kohtia löydy.

Yli tunnin mittaiset levyt ovat usein pitkästyttävää kuunneltavaa, mutta One with the Storm säilyttää jännitteensä alusta loppuun. Bändi liikkuu sujuvasti eri tunnetilojen välillä, ja niin tekee myös kuulija, sillä albumi on kuin pieni matka suomalaisen ihmisen melankoliseen ja sulkeutuneeseen sielunmaisemaan.

One with the Stormissa on aineksia tämän vuosikymmenen merkittävimpien metallijulkaisujen joukkoon.