Embers and Revelations napsii kirsikkansa siis useammasta kakusta. Meininki on pitkälti sama kuin From the Devil’s Tombilla (2010), joskin hieman hienostuneemmin toteutettuna. Biisit ovat lyhyempiä, ja turhaa ilmaa on kaavittu pois.
Rähäkästi laulettu melodinen mättö vaihtelee keskitempoisesta nopeaan. Vertailukohdiksi nousee hakematta Absun, Melecheshin, Behemothin ja Deströyer 666:n kaltaisia nimiä. Soittoon ja soundimaailmaan on jätetty luonnonmukaista särmää, mutta kaoottiseksi tai ryöpsähteleväksi meininkiä ei voi sanoa.
Crepuscular Swamp, Unhinged Swinen ja Disavowing Each in Aumin kaltaiset keskitempoiset ja hivenen maalailevammat kappaleet erottuvat joukosta edukseen. Nopeasti blastaavat rytinät sekoittuvat aluksi toisiinsa, sillä biiseihin ei ole saatu kovin suuria tyyliheittoja tai irtiottoja.
Muutaman pyörityksen jälkeen homma alkaa kuitenkin toimia. Kovin omaleimaiseksi Weaponia ei kehtaa haukkua, eikä tältäkään levyltä löydä poikkeuksellisen kovia osumia. Perusvarmaa laatua sitten riittääkin koko levyn mitalle. Bonusta myös siitä, että tunnelmista on aistittavissa tiettyä ilkeää pimeyttä.