Wild Machine on maanläheisyydessään ja energisyydessään vähintäänkin mielenkiintoinen pitkäsoittodebytantti. Bändin raivokas ja alkuvoimainen soitto on aitoa ja jäljittelemätöntä, biiseissä paahdetaan 1980-luvun genrelegendojen alkupään tuotosten tapaan; holtittoman punkisti mutta silti riittävän raskaasti. Harmi vain, että II-lätyn kappaleet eivät omaa kuin korkeintaan semisti hittipotentiaalia. Biiseistä mainittavin lienee tarttuvan johtoriffin omaava Viciouz Luv.
Wild Machinen ulkokuori on luku sinänsä: yhtye onnistuu näyttämään sotamaalauksineen ja kreppirautaletteineen alkupäivien Twisted Sisteriltä. Mainittava on myös yhtyeen solisti Johny Mercedess Hott, jonka kähisevä äänenväri on kuin perseeseen vedetyllä Brian Johnsonilla. Vaan mitäs tuosta. Persoonallisuus on aina asia, jota yhtyeen on syytä vaalia ja alleviivata, mikäli sellaista hitustakaan omaa. Wild Machinen kohdalla on kuitenkin siinä ja siinä, ettei paletti luiskahda parodian puolelle. Onneksi bändin alkuvoimainen ja rivakka glamhevi ei ole väärässä.
Iso kiitos kuuluu II:n miksauksesta ja masteroinnista vastanneelle, muun muassa KISSin ja Aerosmithin kanssa töitä paiskoneelle Jay Messinalle. Ilman kaverin loihtimaa tukevaa ja laadukasta kokonaissoundia II:sta voisi puhua demotason tekeleenä.