Kuvittele piirun verran vähemmän hienostunut ja älyllinen alku-uran Queensrÿche. Pehmeän orgaaniset soundit, mahtavaimuisia riffejä ja pistävän korkeaa laulantaa. Niistä koostuu tämän pandemia-aikana syntyneen saksalaisyhtyeen esikoisalbumi.
Ryhmä on onnistunut tekemään vuosikymmenten kuluessa luuytimiään myöten loppuunkalutuista aiheista yllättävänkin raikasta hevailua. Edellä mainitulle verrokille kumartelun lisäksi bändi sallii teutonisen perimänsä kuulua Acceptin tyyliin jauhavissa verkkaisemmissa biiseissä.
Tyran’s Oath ei siis sisällä tylsänpulskeaa perinneheviä tai melodista poweria, muttei myöskään täysin vaaranmakuista speed metalia. Jostain tämän kolmikentän alueelta on löytynyt nurkkaus, josta käsin tulokasyhtye onnistuu kuulostamaan jopa melko omaperäiseltä… ellet sitten satu muistamaan 1980-luvun lopulla kovia bändejä solkenaan löytänyttä Noise Recordsia ja sille levyttänyttä scifi-metalliorkkaa Scanneria.
Kuuntelepa mainitun Hypertrace-levy, ja yhtäkkiä Tyran kuulostaakin vain sinikopiolta, jonka originelliudesta iso osa on laskettava kimakan solistin Nicolas Peterin ansioksi. No, kaikkihan on toki jo ennestään keksitty. Erittäin viihdyttävää silti!