Ysärinostalgialta tuoksuva galaktinen cocktail – arviossa Vrazorth

Julkaistu Infernossa 10/2024.

01.02.2025
VRAZORTH
Emergence
AVANTGARDE

Vrazorthin musiikki on Vra-nimisen mysteerityypin säveltämää kosmista black metalia Ruotsista. Promotekstissä vihjaillaan Ruotsin black metal -alamaailmaan, joten kyseessä lienee jonkun tunnetumman miekkosen projekti. Se selvinnee sitten aikanaan.

Mutta tämähän kuulostaa tutulta! Rumpukoneet nakuttavat kuin Mysticumilla tai vähemmän tunnetulla Diabolicumilla konsanaan. Seassa on majesteettista syntikkaa ja riffittelyä Limbonic Artin ja Emperorin tyyliin. Paikoitellen synaa pimputellaan myös melkoisen retrohenkisesti vanhoista scifileffoista ja -peleistä lainaten. Tunnelmaa on haettu tietenkin myös syvältä avaruuden pimeydestä Darkspacen kautta.

Mistään kovin freesistä kattauksesta ei siis ole kyse, mutta meno on mukavan pirtsakkaa eikä edes niin kliseistä kuin yllä olevasta tekstistä voisi päätellä. Vrazorth ottaa palasen sieltä ja toisen tuolta yhdistäen ne lopulta omaksi galaktiseksi cocktailikseen. Toki musiikkia voisi jalostaa hieman omaperäisempään suuntaan.

Emergence on ysärinostalgialta tuoksuva tuulahdus menneisyydestä. Eipä tästä löydy oikein muuta moitittavaa kuin hienoinen monotonisuus. Samaa jumputusta jaksaa vain tiettyyn pisteeseen saakka.