Etsi
Haten rumpalinvaihdos sujui sopuisissa merkeissä.
Sepulchral Cursen esikoislevy on huomionarvoinen tapaus.
Julkaistu Infernossa 3/2020.
Steve von Till taitaa väkevän tunnelmoinnin.
Tämähän toimii!
Melodista death metalia soittava Torchia on ihanteellisessa tilanteessa. Bändillä on alla yksi lähivuosien parhaista kotimaisista metallidebyyteistä, ja sen kakkosalbumi nostaa yhtyeen takuulla aiempaa korkeammalle jalustalle.
Clayman on kestänyt aikaa.
Serafim-kappaleen inspiraatio löytyi yllättäen.
Destructionin kone ei hyydy.
Suomalaiselle yleisölle lähes tuntematon Pyogenesis on pitkän linjan saksalaisbändi, joka tekee vaihtoehtoista metalliaan nyt omaehtoisemmin kuin koskaan aiemmin.
Mystifier tarjoaa pienen palan brasilialaista black metal -historiaa.
Alkujaan instrumentaaliksi tarkoitettu biisi sai muakseen myös laulua.
Lamb of Godin uudella biisillä on väkevä tarina.
Black metalia voi tehdä myös näin.
Koronavirus koskettaa myös Belphegoria.
Kotimaisen black metalin alamaailmasta iskevä Faustian Pact on mielenkiintoinen albumitulokas, joka tekee musiikkia omalla tavallaan.
Suosittu melodeathyhtye Be'lakor on tekemässä uutta levyä.
Tätä paluuta moni on odottanut.
Hail Spirit Noirin "uusi suuntaus" kuulostaa mielenkiintoiselta.
I preach the ways of Satan / Answer to his calls...
Voivodin uusi kappale on yli kahdeksan minuuttia kellottava teos.
Ruotsalaisten meno on yhä synkkää.
Corey Taylorin soololevy syntyi hyvään aikaan.
Enslavedin uusi kappale käy laajan katsauksen bändin uraan.
The Ragged Saintsin toisella kiekolla soi tuttu 1980-lukulainen hard rock pienillä heavyvivahteilla maustettuna.