Australialainen Be’lakor pitkästä aikaa studiossa – bändi antaa pienen vihjeen musiikin suunnasta

Suosittu melodeathyhtye Be'lakor on tekemässä uutta levyä.

Melodista death metalia soittava aussibändi Be’lakor on siirtynyt studioon tekemään seuraajaa vuonna 2016 ilmestyneelle Vesselsille.

Yhtyeen viidennen albumin äänitykset ovat jo hyvässä vauhdissa:

”Iloisina ilmoitamme, että viidennen levymme äänitykset ovat virallisesti käynnistyneet! Vesselsistä on neljä vuotta, ja meillä on kahdeksan valmista kappaletta, sekä noin tunti musiikkia. Uusi albumimme on riffivetoinen, ja olemme varmasti haastaneet itsemme musiikillisesti”, bändi vakuuttelee.

Be’lakorin viimeisimmällä levyllä pauhasi tällainen musiikki: