Tarpeet:3–4 purkkia hernekeittoa
kinkunjämät
joulusinapinjämät
homejuustonjämät
2–4 dl kermaa
sipulia
mustapippuria, meiramia
sopan kanssa ruisleipää
Talvipäivänseisauksen aikoihin alkaa ruokakomeroissa olla herkkua monenlaista, ja hillitön mässäys huipentuu kolmea päivää myöhemmin alkaviin syömisorgioihin, joita yleensä kadutaan viimeistään vuodenvaihteessa. Perinteistä kannattaa pitää kiinni myös ruuanlaitossa, mutta kokeileva lähestymistapa on siinäkin sallittu.
Tee näin:
- Kaada hernaripurkkien sisältö isoon kattilaan. Lisää vettä hieman vähemmän kuin ohjeissa määrätään ja laita kattila keittolevylle kiehumaan.
- Pilko kinkunjämiä pienemmiksi paloiksi ja heitä sekaan sopiva määrä. Myös kaikenlaiset mahdolliset makkaranjämät voi laittaa uimaan sianpersauksen kaveriksi.
- Sopan alkaessa kiehua pienennä lämpöä ja heitä sekaan pilkottu sipuli, kermat sekä homejuustonjämät, max. yksi paketti, sekä oman maun mukaan joulusinapinjämät plus muut mausteet ja anna kiehua miedolla lämmöllä vielä pieni tovi.
Sopan kanssa maistuu ruisleipä, päälle kunnon voita, hyvää meetvurstia ja suolakurkkua.
Megan tuomio:
”Vaikka suurin osa nykyisistä Yule-ruuista hankitaan suoraan kaupasta, alkaa se kyökissä hääriminen ja hössötys kyllästyttää ketä tahansa. Kun ruokaa vielä yleensä hamstrataan vähintään kaksinkertainen määrä kulutukseen nähden, ei ihme että arjen koittaessa jääkaapissa on jos jonkinlaisia tähteitä ja tekee mieli kilauttaa lähimpään etniseen pikaruokapaikkaan. Hernekeitto on kumminkin mahtava, maukas ja helppo ruoka, ja mikä parasta, siihen voi laittaa lähes mitä vain, eli kyseessä on eräänlainen härmän versio etelän pojan juustopäällysteisestä ja erinäisillä tähteillä täytetystä, uunissa paistetusta kiekosta.
Kun marttakerhon taidot alkavat olla katoavaa kansanperinnettä ja palkokasvin siemenetkin on ehditty vetää hajuaistimeen, kiitos sukulaisvierailujen ja turhien lahjojen, on vihreä ektoplasmasoppa kätevä valmistaa taatusti kaikista ruokakaapeista löytyvistä hätäapusäilykkeistä eli hernekeittopurkeista. Keittohan on jo sellaisenaankin maukasta, mutta heittämällä sekaan tähteet aina kinkunjämistä kerman kautta sipuliin ja homejuustoon on lopputulos erityisen tuhtia, mutta myös todella makuhermoja hivelevää.
Moista soppaa on mukava lusikoida, ja jälkivaikutuksena saattaa tulla vielä kaupan päälle tyhjää kukkaroa rasittamatonta, aina yhtä toimivaa huumoria keiton löytäessä tiensä ruuansulatuskanavaan.”
Megan syödessä soi:
Dead Kennedys – Plastic Surgery Disasters (1982)
”Alkupalaksi sopii Soup Is Good Food albumilta Frankenchrist (1985). Pääruokavalinta on Plastic Surgery Disasters -levy – se jos mikä asettaa oikean tunnelman kulutusjuhlan jälkeiseen arkeen lähes 30 vuotta ilmestymisensä jälkeenkin. Jälkiruuaksi voi vielä herkutella kepeän Kill the Poor -kappaleen levyltä Fresh Fruit for Rotting Vegetables (1980).”
Heavy Cooking Club on Infernon oma ruokakerho, jota vetää lehden
sivuilla tutkiva kulinaristi Miika ”Mega” Kuusinen. Raskas musiikkimaku
vaatii raskaat ruoat!