Läjä mössöä

17.07.2014

”Terveiden Käsien Läjänä” tunnettu hardcore­veteraani Veli-Matti Äijälä ei harrasta musiikkinsa kanssa turhia hienosteluja ja kommervenkkeja. Sama suoraan asiaan ja lyhyestä virsi kaunis -meininki pätee myös legendan ruokareseptissä.

 Tarpeet
– 5–6 perunaa
– lohta
– suolaa
– mustapippuria
– tilliä
– chiliä
– chilikastiketta

Tee näin:
1.
Kuori ja silpo eiliset, kertaalleen keitetyt perunat
2. Silpo myös eilinen uunissa paistettu lohi, laita pannulle perunoiden kanssa ja lorauta sekaan hiukan oliiviöljyä.
3. Jatka sekoitusta ja mausta suolalla, mustapippurilla, tillillä ja chilillä.
4. Kuumenna, möyhi ja ruskista kypsäksi.

Ei muuta kuin annos lautaselle ja päälle chilikastiketta. Kyytipojaksi iso lasi kylmää vettä ja siivu hyvää tummaa ruisleipää. Jälkkäriksi jäätelöä.

Megan tuomio:
”Pyttipannu on niitä ruokia, joita ei pitäisi paljon esitellä saati selitellä, kuten ei tehnyt Läjäkään. Mutta, näin einesten, uusavuttomuuden ja ruuan roskiin paiskaamisen aikakautena tätä helppoa ja mainiota evästä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Vaikka spydäriä on tullut tehtyä lähes kaikista lihapitoisista aineksista kuten nakeista, kinkusta, salamista ja lihapullista, kalan käyttö pottujen kaverina ei ole koskaan tullut edes mieleen. Vaan hyvältähän tuo maistui, mikä ei tullut varsinaisesti yllätyksenä.
Jos pyttipannuun iskee himo eikä malta odotella pottujen vanhenemista huomiseen, kovassa hätätapauksessa pohjana voi käyttää pakastealtaista löytyviä valmiita pottukuutioita tai jopa valmiita pyttipannuaineksia, joita kunnolla maustamalla pääsee ihan syötävään lopputulokseen.
Onpahan kaupoissa nykyään myös valmiiksi maustettuja kirjolohisuikaleita, jotka nekin ajavat asiansa, jos parempaa ei ole tarjolla. Ja jos nyt olisi käynyt niin, että kalasta olisivat jääneet mausteet ensimmäisellä kypsennyskerralla pois, pyttikseen voi aivan hyvin lisätä kalan perusmausteita eli kermaa, sitruunapippuria ja homejuustoa.
Juuri ainesten rapeus on pyttipannun yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joten kypsentämistä ei kannata tehdä vain nopeasti lämpimäksi hutaisemalla. Ja paistamisessa muuten kannattaisi käyttää rehellistä voita öljynlitkujen sijasta.”

 

Heavy Cooking Club on Infernon oma ruokakerho, jota vetää lehden sivuilla tutkiva kulinaristi Miika “Mega” Kuusinen. Raskas musiikkimaku vaatii raskaat ruoat!

Lisää luettavaa