Edellisestä levystänne Saints of Sulphurista on kuusi vuotta. Miten bändi on muuttunut tänä aikana?
– Kehitystä sävellys- ja sovituspuolella on tapahtunut huomattavasti. Olemme entistä kriittisempiä materiaalin suhteen, jonka hyväksymme käyttökelpoiseksi, rumpali Jaakko Nylund aloittaa.
– Toimintatavoissa ei ole tapahtunut suurta muutosta, vaan ideat jamitellaan pääsääntöisesti rummut ja kitara -pohjalta. Varsinaisia kotitietokonedemoja emme osaa tehdä, eikä meiltä löydy oikeastaan mitään kuranttia kotistudiorautaakaan. Toki yksilötasollakin löytyy jatkuvasti enemmän näkemystä, mitä soitolla halutaan sanoa. Ensisijaisesti halutaan kuitenkin tehdä parempia hevibiisejä kuin muut.
The Rise of Starlit Fire on ensimmäinen levynne uuden laulajan Marcus Långin kanssa. Millainen persoona, muusikko ja bändikaveri hän on edeltäviin solisteihin verrattuna?
– Porukan pitkätukkaisin, korskein ja komeaäänisin. Laulajanvaihdon kanssa ei haluttu tehdä minkäänlaisia kompromisseja, vaan parasta piti saada. Riku [Turunen, aka Ricky Tournee] oli todella taitava ja kokenut esiintyjä, jolla oli vahva huumorintaju kaikissa tekemisissään, kun taas Make on vakavampi ja rauhallisempi. Kaverilla on kova into olla mukana ideoimassa uutta musaa ja rima on muun bändin tavoin aika korkealla. Keikkojen perusteella Makesta löytyy myös ripaus hevijumaluutta täyttämään isompiakin estradeja.
Tuoreella Apocalyptic Hearts -musiikkivideollanne droppailette viitteitä tunnettuihin bändeihin, jotka ovat ilmeisesti toimineet vaikuttajinanne. Kuinka tärkeää musiikin omaperäisyys on näinkin läpikolutussa genressä?
– Todella tärkeä asia! Pyrimme erottumaan sillä, että levyt kuulostaisivat mahdollisimman luonnollisilta ja ihmisten soittamilta. Pienet rosot eivät saa häiritä. Studiossa otimme tietoisen linjan, ettei lähdetä korjailemaan tai sämpläämään soundia tukkoon, jotta tietty vaarantunne säilyisi. Lisäksi basson pitää kalista ja länkyttää kovalla.
– Vaikutteita imetään vahvasti genren ulkopuolelta, vanhoja mestareita unohtamatta. Genrerajojakaan emme tietoisesti kunnioita, mutta power metal -otsikko on tullut meille jäädäkseen. Mielestämme sen alla voi luoda vielä pitkään mielenkiintoista uutta musiikkia, ja omaperäisyys albumikokonaisuuksien kannalta tulee varmasti olemaan meille valttikortti myös tulevaisuudessa.
Millaisena näette melodisen heavyn tilan Suomessa ja maailmalla? Onko Force Majeurelle kysyntää?
– Hevi on ollut olemassa jo 40 vuotta, ja tulee varmasti aina olemaan. Pitäisi kuitenkin olla avarakatseinen ja katsoa tulevaisuuteen eikä muistella menneitä.
– Kysyntää varmasti riittää, ainakin niin kauan kuin maailmassa on Saksa, Japani ja Etelä-Amerikka – tällöin hevillä on vielä yleisö. Suomessakaan ei vielä kärsitä kroonista hevibändipulaa, mutta yleisöpulaa ehkä, ainakin uusien bändien keikoilla. Onhan tämä hetken vanhojen miesten musiikkia, kunnes uusi sukupolvi löytää hevin.
Meininkinne on varsin korkealentoista ja mahtipontista. Onko teillä ollut koskaan pelkoa siitä, että touhu heilahtaisi korniuden puolelle?
– Mielestäni hevi on jo lähtökohtaisesti tyhmää, eikä sitä voi täysin ymmärtää, jos tätä seikkaa ei ole hyväksynyt. Moni varmasti tietämättään onkin. Kornius on varmasti aina kuulijan korvissa tai katsojan silmissä, miten muuten selitämme esimerkiksi Sabatonin menestyksen?
– Olemme vuodattaneet levyymme kaiken veren, hien, rahat, ajan ja kyyneleet. Jokainen sointu ja rummunisku on tehty kuin se olisi sillä hetkellä maailman tärkein asia. Jos näin ei jonain päivänä ole, on parempi lopettaa ja tehdä jotain muuta. Omalta osaltamme kornius on vielä pelkkä haave.
Julkaistu Infernossa 8/2017.