Inferno tarjoaa: kuuntele uusi The Chant -albumi!

25.05.2012

A Healing Place ilmestyy ensi keskiviikkona, mutta Infernon sivuilla voit kuunnella sitä jo nyt! Mukana bändin kommentit.

Kuva: The Chant

[TÄMÄ KUUNTELUKAMPANJA ON PÄÄTTYNYT.]

Outlines

Levyn massiivinen avausraita, jossa on kuultavissa yhtyeen ilmaisun ääripäät, ei päästä kuulijaa helpolla. Samalla myös ensimmäinen tälle levylle sävelletty biisi, jota on soitettu keikoilla jo loppuvuodesta 2010. Kirsikan kakun päälle tuo Suvi Salon tenorisaksofoni.

Kahden laulajan vuoropuhelu esittelee myös yhtyeen tuoreimman jäsenen Pekka Loposen (kitara/laulu).

Spectral Light / Riverbed

Biisiparin ensimmäinen on levyn erikoisempaa antia. Spectral Light oli nauhoitusten alkaessa ns. katsomaton kortti mutta nousi lopulta koko yhtyeen suosikiksi eikä vähiten Mikko Herrasen mahtavan miksauksen vuoksi. Biisi määrittää myös vahvasti koko albumin tematiikkaa.

Spectral Lightin ja Riverbedin yhdistää piilobiisi, tai oikeastaan piiloriffi, joka on kuultavissa ainoastaan fyysisellä levyllä.

Riverbed esittelee biisin teemansa rauhallisen leijailevassa introssa, kunnes tempoa nostetaan ja biisi pyörähtää kunnolla käyntiin. Ilmavasti eteenpäin rullaavaa tunnelmallista rockia.

The Black Corner

Määrittää vahvasti sekä sanojen että musiikin kautta koko levyä ja myös yhtyeen musiikillista suuntaa. Sisältää oikeastaan kaiken sen mitä The Chant vuonna 2012 on. Tunnelma on raskas mutta jossain on vielä pilkahdus toivoa.

The Ocean Speaks

Vanhimpia levylle päätyneitä kappaleita. Sävelletty kolmelle kitaralle ja on siten hyvin kitaravetoinen. Levyn nopein biisi, jonka hieman epätavallista tahtilajia ei tule edes huomanneeksi.

Distant Drums

Vahvasti rytmeille perustuva biisi. Saksofonisoolo ja Herrasen miksaus muuttivat biisin luonnetta juuri oikeaan suuntaan.

My Kin

Levyn erikoisin teos kulkee bändin jäsenten kesken edelleen työnimellä ”himmailu”. Kaksiosainen biisi, jonka loppu on ”erilainen”. Päälauluvastuu tässä biisissä on poikkeuksellisesti Pekalla.

Regret

Levyn päätöskappale yhdistää levyllä esiintyvät tunnelmat ja elementit. Akustiset kitarat ja utuiset syntikat vuorottelevat kunnes lopussa tunnelmat vyöryvät yli äyräiden. Myös tämä biisi rakentuu vahvasti kahden laulajan varaan.

Lisää luettavaa