Before the Dawn, Black Sun Aeon, Routasielu, The Final Harvest, Dawn of Solace. Menneisyydessä Tuomas Saukkonen saattoi julkaista tukun albumeita vuodessa ja miehen vuorokaudessa tuntui olevan loputtomasti tunteja.
Neljä vuotta sitten Tuomas antoi niskalaukauksen mainituille akteille, mutta tuhkista nousi saman tien yksi uusi bändi, Wolfheart. Tuomas kertoo, että liike muutti yhtäältä kaiken ja toisaalta ei mitään.
– Suurin muutos tapahtui sosiaalisella puolella, kun suhteellisen laajaa porukkaa yhdessä pitäneet voimat otettiin välistä pois. Viihdyn aika hyvin omissa oloissani, ja tällaiset musiikkiin liittyvät kokoontumisajot keikoilla tai studiossa ovat olleet aika kantava voima monessa ystävyyssuhteessa.
– Onneksi Wolfheartin tiimoilta on saanut pidettyä aika hyvän tempon kaikessa tekemisessä, joten ainakaan tylsyyden vuoksi ei ole tullut vielä mieleen laittaa sivuprojekteja tulille. Wolfheartin taustalla tulee tehtyä duunia niin intensiivisesti, että aikaa palaa sama määrä, oli bändejä kasassa yksi tai neljä.
Vaikkei urakka ole varsinaisesti keventynyt, yhteen luovuuden kanavaan panostaminen on kuljettanut Wolfheartin läpi tarpeellisen tien.
– Debyytin DIY-asenne oli todella tärkeä koko homman starttaamisen ja oman motivaation uudelleenlöytämisen kannalta. Samalla se oli kuitenkin oman musiikillisen oksan sahaamista, sillä omat treenitunnit ei riitä siihen, etteivätkö omat kyvyt jonkin soittimen kohdalla rajoittaisi biisien kirjoittamista.
– Winterborn on vieläkin omista levyistäni selkeästi kolmen kärjessä, mutta on sanomattakin selvää, että uudella levyllä soittaa aivan eri tasolla oleva bändi. Tämä kokoonpano on avannut lukemattoman määrän ovia jo sävellys- ja sovitusvaiheessa.
Terapeuttina tyhjyys
Kolmas Wolfheart-albumi kantaa nimeä Tyhjyys. Se juontaa juurensa maailmaan, jossa Tuomas kokee elävänsä koko hereilläolonsa ajan. Se kuuluu albumilla monesta kulmasta.
– Tyhjyys on se kantava voima, johon koko albumi uppoaa. Vuokrasin alkuvuodesta 2016 kämpän Ateenasta ja menin sinne kuudeksi viikoksi kirjoittamaan biisejä ja väsäämään demoja. Siitä alkanut eristyneisyys loi albumille pohjan.
– Henkilökohtainen sisäinen tyhjyys, jonka suuruutta tulee aika ajoin ihmeteltyä, tuntui luontevalta punaiselta langalta, jota lähteä syväluotaamaan musiikissa. Tietyt kappaleet viiltävät suoraan juuri tämän teeman luihin ja ytimiin, osa taas kiertää aihetta hieman kauempaa ilman sen suurempaa henkilökohtaista yhteyttä.
– Tyhjyys ei ehkä ole miellyttävin asia, mutta se on kotoisin mielentilasta, jossa vietän valtaosan elämästäni.
Sisimmän kanavoiminen musiikiksi on Tuomakselle luonnollisin tapa säveltää. Toisinaan kappaleet tulevat niin syvältä hänen sisimmästään, että niiden olemassaololla on liiankin raaka syy.
– Musiikin kirjoittaminen on tapa tulla toimeen ympäröivän maailman kanssa. Jokaiselta albumiltani voi löytää tiettyjä kappaleita, jotka ovat olemassa sen takia, ettei pääni romahtaisi. Samasta syystä näitä kappaleita ei kuulla keikoilla. Ne on niin henkilökohtaisia, ettei niiden esittämistä voi edes harkita.
– Niin kauan kuin muistan, eli noin yhdeksänvuotiaasta asti, kaikki oma soittamiseni on ollut jonkin uuden luomista, ei niinkään soittamisen opiskelemista. Otin noihin aikoihin ehkä pari kuukautta kitaratunteja, minkä päätteeksi piti soittaa jokin oppimansa biisinpätkä. En ollut edes tuolloin malttanut opiskella mitään valmista biisiä.
– Siitä asti olen panostanut kaiken energiani oman musiikin tekemiseen. Kaikki lähti muutamista palikkabiiseistä, niistä muutamasta oppimastani soinnusta, ja se musiikin sisäänrakennettu terapeuttinen voima pääsi valloilleen.
Tämä kipinä on vienyt Tuomasta kuluneen neljäntoista vuoden aikana kovaa vauhtia eteenpäin. Jopa niin kovaa, että hän kertoo kiteyttäneensä asioita vasta pitkällä aikajäänteellä.
– Muusikkona ehtii tuskin kehittyä paremmaksi, jos isoin draivi on koko ajan musiikin kirjoittamisessa! Noin muuten olen ehkä löytänyt ihmisenä vähän paremmin paikkani, joka on tosin aika kaukana muusta maailmasta ja ihmisistä. Eli eivät kaikki nämä vuodet ole tehneet elämääni yksinkertaisemmaksi. Selkeyttäneet sitäkin enemmän.
– Wolfheart heijastelee koko elämääni. Kun Before the Dawnin sisältä ja ulkoa vastaan hanganneista asioista on päästy eroon, voin keskittyä oleelliseen. Kun pääbändi toimii purkukanavana omalle elämälle, sivuprojekteja ei tarvita samalla tavalla.
Oman itsensä riivaama
Wolfheartin dynaamiset kappaleet saattavat edetä lyhyen ajan sisällä melankolisimmasta akustisesta hiipivyydestä raskaimman runttaamisen kautta jylhiin tunnelmiin, mikä kuuluu Tyhjyydellä entistä välittömämmin.
– Sävellän albumia aina biisi kerrallaan. Pääsääntöisesti säveltäminen on aika vapaata tajunnanvirtaa, joka alkaa yhdestä pisteestä ja päättyy toiseen eikä koostu irrallisten riffien tai melodioiden palapeleistä.
– Yleensä puolet levystä syntyy niin voimakkaana hyökyaaltona, ettei siinä ehdi edes miettiä mitään. Biisien tunnetilat rakentuvat muutamista niin vahvoista mielikuvista, että ne kantavat läpi koko levyn. Näen mielessäni kuin maalauksen tai stillkuvan elokuvasta, jonka tunnelman haluan vangita musiikkiin. Sävellän siis näille mielikuville soundtrackiä.
Wolfheart jatkaa Tuomaksen bändien tapaa käyttää sanoituksissa sekä suomea että englantia.
– Suomen kieli on paljon monimerkityksellisempää kuin englanti. Ainakin Wolfheartin kanssa kirjoitan suomeksi todella henkilökohtaisia sanoituksia, koska äidinkielellä kykenee ilmaisemaan itseään paljon englantia syvemmin.
– Tämä tapa tehdä yksi suomenkielinen biisi per levy ei ole ollut niinkään suunniteltu, mutta se on toiminut hyvänä jakona kokonaisuuksia ajatellen. Joskus tulevaisuudessa saatan pistää pystyyn Routasielun kaltaisen suomenkielisen projektin, mutta Wolfheartin kanssa englanti tulee olemaan se pääasiallinen ilmaisukieli.
Toinen asia on säilynyt läpi aikojen, aina ensimmäisestä Before the Dawn -albumista [2003] Tyhjyyteen: tunnistettava tavaramerkkisoundi, joka maalailee vahvoja mielikuvia raskaiden muurien takaa.
– Olen hakenut viimeistään Black Sun Aeonin debyytistä [2009] lähtien aika selkeää visiota, jossa alavireisten kitaroiden ja säröbasson luoma valli kohtaa akustisten soitinten luoman kontrastin. Tätä alleviivataan entisestään sekä puhtailla että aggressiivisemmilla vokaaleilla, Tuomas linjaa.
– Wolfheartin soundi rakentuu samalle pohjalle, jota on saatu jalostettua joka levyllä vähän pidemmälle. Jokainen kuulija on tietenkin yksilö, enkä kykene ikinä rakentamaan kaikkia miellyttävää soundia. Mutta se murjova alavire ja sitä pehmentävä melodisuus on täysin tietoisesti luotu asia, joka tuskin jättää ketään täysin kylmäksi.
Luovuuden syklit
Moni muusikko elää jatkuvassa kiertue–studio-kierteessä pitääkseen bändinsä elossa. Yhtä moni tekee täyttä päivätyötä bänditoiminnan ohella. Tuomaksen rutiinit ovat siinä mielessä erikoisia, että hänen muusikonelämänsä kulkee vuodenaikojen mukaan, sykleissä istutustöiden ja luovien jaksojen välillä.
– Viherrakentajan työ pitää kiireisenä sen ajan, kun maa on sula. Loppuaika on ”talvilomaa”, joka on parhaillaan kulunut albumia työstäessä ja Eurooppaa kiertäessä. Tämä on/off-sykli on ollut jo vuosia todella hyvä musiikintekemisen kannalta, Tuomas sanoo.
– Biisejä syntyy tietenkin ympäri vuoden, mutta itse levyn tekeminen on jotenkin paljon luontevampaa, kun siihen voi keskittyä sataprosenttisesti. Koko Tyhjyyden esituotanto ja suurin osa äänityksistä saatiin mahtumaan edelliseen talvilomaan, jolloin arki rakentui täysin musiikin ehdoilla. Se kiteyttää luovuutta ratkaisevalla tavalla.
Viime vuosina musiikintekijät ovat alleviivanneet bändielämän muutoksia. Toiminnan kannattavuus on keskittynyt yhä enemmän keikkailuun, mutta Wolfheartin näkökulmasta muutos ei ole ollut ratkaisevan suuri.
– Tuskin se homman ydin on mihinkään muuttunut. Työkalut musiikin ympärillä ovat totta kai vaihtuneet ja musabisnes elää omaa elämäänsä, mutta ei se tietty bänditoiminta tai skene bändien ympärillä ole juurikaan muuttunut.
– Teimme Before the Dawnin ensimmäisen Euroopan-kiertueen Katatonian kanssa yli kymmenen vuotta sitten, enkä näe tuossa mitään eroa tähän meneillään olevaan rundiin [Insomniumin ja Barren Earthin kanssa]. Levyt eivät myy entiseen malliin ja musiikkia kuunnellaan cd-soittimen sijaan netistä, mutta kyllä bändi löytää halutessaan yleisönsä ja paidat käyvät yhä kaupaksi.
– Duuniahan tämä tietenkin vaatii. Wolfheart on edelleen verrattain nuori bändi, mutta hommat ovat nyt lähdössä hyvään vauhtiin Euroopassa. Uskon, että ne ajan kanssa luodut työkalut auttavat paljon. Samalla uskon, että suurin vimma intohimonsa kanssa etenemiseen syntyy omasta itsestä.
Uusi aamunkoitto
Tuomaksen tunnetuin bändi Before the Dawn yllätti jokin aika sitten ilmoituksella, että bändi juhlistaa Deadlight-albuminsa kymmenvuotispäivää kesän John Smith -festareilla.
– Festarin suunnalta tuli kyselyä aiheesta jo vuosi sitten, mutta vasta nyt tämä tuntui ajankohtaiselta ja otin yhteyttä bändin jätkiin. Kaikki olivat niin innoissaan ideasta, että eihän siinä auttanut muu kuin ottaa keikka vastaan!
– Kaikki Before the Dawnin vuodet eivät ehkä olleet ruusuilla tanssimista, mutta toisinaan niitä biisejä on kovastikin ikävä. Henkilökohtaisesti tuo keikka tulee olemaan kesän ehdottomia kohokohtia.
Deadlight-albumi nousi monella tapaa Before the Dawnin tuotannon ja tuonaikaisen kokoonpanon kulminaatiopisteeksi.
– Albumia tulee kuunneltua toisinaan vieläkin, ja kyllä se kuulostaa omaan korvaan juuri siltä, miltä sen tuolloin pitikin. Varmasti nyt tekisi monia asioita paremmin, mutta en silti lähtisi muuttamaan albumilta yhtään mitään.
– Jouduin soittamaan rumpalitilanteen takia kaikki rummut levylle vuorokauden varoitusajalla, treenaamatta yhtään. On siellä muutenkin sellaisia juttuja, jotka pistävät lähinnä hymyilyttämään, mutta se on kaiken kaikkiaan symppis levy vielä näin kymmenen vuotta jälkikäteenkin.
Voisi luulla, että bändien määrän vähentyminen olisi helpottanut Tuomaksen kiireitä, mutta tosiasiassa käsillä on lähes yhtä tekemisentäyteinen vuosi kuin ennenkin.
– Kunhan tämä meneillään oleva rundi on taputeltu, Tyhjyys -albumin julkaisu on jo käsillä. Pian sen jälkeen teemme minirundin Espanjan ja Portugalin suunnalla, minkä päälle heitämme muutamia klubikeikkoja täällä Suomessa ja lähdemme Insomniumin kanssa Ruotsiin ja Norjaan vielä ennen kesän festareita.
– Festaripuolella olen joutunut vähän karsimaan duuneja, siitä yksinkertaisesta syystä, että viikonloput loppuvat kesken, mutta mahtuu sinne bändihommien sekaan silti muutamia festivaalituotantojakin.
– Sen ohella pitäisi paaluttaa kesän aikana viherduuneissa sellaiset 20–30 työmaata valmiiksi, ennen kuin omat keikat ja talven sävellyshommat vievät jälleen mennessään. Eiköhän tässä pysytä liikkeellä kuin riivattuna, vaikka bändejä on neljän sijaan yksi ja kaikki tuottamishommatkin karsittu pois!
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2017.