Inferno 2/2021: Epica, Stam1na, Eyehategod, Alice Cooper, Moonspell, Therion, Niklas Sundin…

Sadaskahdeksaskymmeneskahdeksas Infernon numero julki perjantaina 26. helmikuuta.

Terve mieheen/naiseen/henkilöön. Jokin näistä lienee myös Kannuksen komentaja Joni Juutilainen, jonka kasaaman Sytykkeitä-kokonaisuuden pauloihin ovat tällä kertaa eksyneet Kiuas, Ranger, Iotunn, Mariana’s Rest ja Sapata.

Jukka Hätinen maistelee kolumnisivulla kiellettyä hedelmää, ja vähän sama meno on Assaturin ja Witherian solistilla Tuomas ”Tuberculosis” Piipolla Heavy Cooking Clubissa.

Pääaktimme on päässyt miltei parinkymmenen vuoden ikään ilman että sitä olisi huomioitu Infernon kansikuvassa. Nyt on tämäkin homma hoidettu, ja kuoriamme hallitsee eeppisesti pauhaavan Epican solisti Simone Simons. Hollantilaisbändi julkaisee numeromme ilmestymispäivänä tähän asti kovimman albuminsa, missä lienee syytä riittämiin päästää laajojen kokonaisuuksien erikoismiehemme A. Nuopponen irti.

Saman päivän julkaisijoita ovat myös Stam1na ja Moonspell, joista kumpikin on huomioitu nokkamiestensä haastatteluin. Ja kappas, myös Detroit-muistojaan jakavan Alice Cooperin uutuuslevy ilmestyy samaisena perjantaina.  Therion on jo uutukaisensa pudottanut, mutta Eyehategodin albumia saamme odotella hetkisen – keulahahmot haastiksessa näissäkin suunnissa.

Eyehategod.

Pölkylle on ojentanut kaulansa entinen Dark Tranquillity -kitaristi Niklas Sundin, jonka nykyinen pesti on vääntää paitsi tutusti kansitaiteita myös sooloalbumeja. Myös Vanhassa liitossa on Pohjoismaa-meno, siellä kun jututetaan norjalaista Einherjer-yhtyettä.

Arvioiden pääosassa on Stam1na. Salamyhkässä tilan vie Kosmikud ja Kuudennessa piirissä brittiklassikko Killing Jokesta kirjan värkännyt Jyrki ”Spider” Hämäläinen.

Tällaista. Perjantaina 26. helmikuuta.