Brittiläinen vaihtoehtorockin legenda Killing Joke on suoranainen paraatiesimerkki yhtyeestä, jonka olemassaolo on vuosikymmenten perästäkin täysin perusteltua. Bändi on takonut vanhoilla päivillään hurjaa tulosta, ja etenkin edellinen albuminsa, vuoden 2010 Absolute Dissent esitteli kerrassaan armottomassa vedossa olevan yhtyeen. Sama meininki on välittynyt myös keikkalavoilta.
Itkua ja hammastenkiristystä tuttuun Jaz Coleman -tyyliin (tälle vuodelle) julistava MMXII näyttää jo parilla ensimmäisellä pyöräytyksellä, että laatu on ja pysyy. Pitkälti klassisissa lihoissa olevan yhtyeen tavaramerkkisoundi soi läpi koko levyn tunnistettavan uhkaavana, ja meni bändi sitten soundinsa kanssa minne tahansa, herkistelemään tai junttaamaan paalua, kuulija kyllä tietää mikä orkesteri on operointivuorossa.
Edellislevyn tapaan MMXII:ltä löytyy niin koskettavia syntikkapitoisia melopoppispaloja kuin aataminomenan niskaan lyövää mänttäystä, ja kun ollaan keskitiellä, se ei tarkoita että oltaisiin keskinkertaisia.
Aika näyttää, minne tämä albumi Killing Joke -katalogissa asettuu, mutta ainakin juuri nyt se kuulostaa ihan helvetin hyvältä. Eikös tässä muutenkin kannata mennä päivä kerrallaan?
– riekin matti
Levy arvostellaan 23.3. ilmestyvässä Infernossa. Mukana myös Jaz Colemanin haastis.