Blogi: Mors Principium Est – …and Death Said Live (ilm. 14.12.)

01.11.2012

Niin sanottu skandityylinen melodinen death metal muuttui epäkiinnostavaksi jo pinkan vuosia sitten, mutta tätäpä ei ole pahemmin treenikämpillä huomattu. Uutta bändiä puskee jatkuvalla syötöllä, ja nimittävänä osasina näiden uusien yrittäjien levyillä on, että ne kaikki kuulostavat tasan toisiltaan – siis samalta kuin bändit Ruotsissa 90-luvulla.

Jälleen kokoonpanoaan (ja biisintekijäporrastaan) rukannut Mors Principium Est tekee neloskiekollaan tätä taustaa vasten kerrassaan hurjaa tiliä. Harvoinpa tuota törmää ns. Göteborg-koulukunnan tekosiin nojaavaan levyyn, joka kuulostaisi näin tuoreelta.

On hiivatin hankala osoittaa, mistä ilmansuunnasta tuo tuoreus porilaisten (plus ulkomaalaisvahvistusten) musiikkiin kaivautuu, tuuttaus kun ilmiasultaan ”sitä samaa”. Rumpukomppi nakuttaa kuin Slaughter of the Soulsilla, ja melodiat tuovat usein mieleen jonkin kappaleen menneiltä vuosilta. Mutta minkäs perkeleen teet, kun vain tuppaa toimimaan. Perimmäinen totuus lienee, että MPE yksinkertaisesti tekee asiat paremmin kuin muut, sävellyksiä myöten.

Faneille tiedotettakoon, että kyllä tätä kannatti viisi vuotta varrota.

– riekin matti

Huom! Tämä ei ole arvostelu. Sen löydät painetun lehden sivuilta myöhemmin.

Lisää luettavaa