Aaron Stainthorpe kertoo tulevan Infernon haastattelussa olevansa tätä nykyä onnellinen ihminen ja kokevansa uuden MDB-levyn positiivisimpana aikoihin. Silti tuskin yllättää, ettei A Map of All Our Failures ei ole varsinaista nami-namia nähnytkään.
Tuomionkellot soivat maailmanpaloa odotellessa. Kitarat viiltävät haavoja, ja jos se ei riitä, viulu hoitaa loput. Aaron voihkii, mutisee ja murisee tutun aristokraattiseen tyyliinsä, aivan kuin kaikki maapallon paino olisi juuri hänen hennoilla runoilijanharteillaan. Mitäs tässä sitten vielä tarvitaan? No, hyviä biisejä.
Levyt perkeleen kovan Songs of Darkness, Words of Lightin (2004) jälkeen ovat jääneet tässä kartanossa enemmän tai vähemmän pimentoon. Jokunen kipale on löytänyt mestaritason sfäärit, mutta kokonaisuuksina kiekot eivät ole jääneet soittoon. Tähän olisi enemmän kuin mukavaa saada korjaus, etenkin kun edellinen näkemäni MDB-keikka (ks. 70 000 Tons of Metal -risteilyjuttu Inferno #94:stä) oli silkkaa hunajaista masishuumaa, suoremmin pistettynä helvetin kova suoritus.
Pitkiin kappaleisiin jaoteltu A Map of All Our Failures vaikuttaa parin pyöräytyksen perusteella levyltä, jonka sinänsä NIIN (monen mielestä taatusti LIIAN) tutusti laahaava mustamaalailu saattaa hyvinkin paljastaa kasvonsa suotuisassa, eh, valossa. Vaikea sanoa vielä sen enempää. Saapuvaan syksyyn se sopii joka tapauksessa kuin atrain persiiseen, joten pankaahan odotelleen, fanit. Positiivisin miettein.
– riekin matti
Levy arvostellaan painetun lehden sivuilla myöhemmin.