Entisen KISS-kitaristin Space Ace Frehleyn huuruinen elämä ei ole ollut helppoa, ja se näkyy lärvistä. Lisäksi mies laulaa livenä parhaimmillaankin kuin Juice humalassa. Vaan kuka kaipaa siloposkia tai suloista ääntelyä, kun herralla on karismaa ja vieläkin hyvin näpeissä pysyvä Les Paul?
Perusasiat siis hallussa, mutta muuten Avaruusmiehen ensivisiitti sitten KISSin reunion-konserttien jätti jälkeensä hivenen ristiriitaisen tunnelman. Ensinnäkin, jos vanhat Ace-klassikot kulkivat tehokkaimmillaan hyvinkin liukkaasti, uuden Anomaly-albuminsa biisit vaikuttivat niiden rinnalla tönköiksi suolatuilta – aivan kuin Ace olisi miettinyt vielä lavalla, kannattaakohan noita vetää ensinkään. Pahiten kusi levyn covervalinta, Sweet-laina Fox on the Run, jonka Acen luulisi hallitsevan vaikka unissaan. Taisi siinä kompuroidessa unohtua soolokin.
Acen kynäilemä klassikkopilttuu oli pääosin toista maata. Kisubiisit kuten Parasite, Shock Me ja Cold Gin (joka oli ehkä hieman vakuuttavampi näin kuin ikänsä lasiin sylkeneen Gene Simmonsin tulkitsemana) iskivät fania silmien väliin, ja vanhempi soolomatsku Snow Blindeineen ja Rip It Outeineen hoiti loput. Ainoastaan Comet-suosikki Rock Soldiers jätti läpijuostun maun.
Tavallaan kaikki tarvittava kuultiin, mutta joitain kipalevalintoja täytyy silti ihmetellä: miksi veivata Love Gunin ja Shout It Out Loudin kaltaisia, keikkarumpalin (sinänsä hyvin) laulamia KISS-ralleja, kun varastossa olisi lisää Acen omilla sävellyskrediiteilläkin varustettuja, laadultaan kovia veisuja? No, ehkäpä Acen kauan käyttämättä olleet äänijänteet kaipaavat ajoittain lepoa, ja onhan moisiin anthemeihin mukava lirautella rauhassa Gibsonilla. Pääasia, että Acen skitta vonkui (ja kyllä, savusikin) kuin silloin joskus, ja silmät sulkemalla saattoi hyvinkin päästä sfääreihin.
Voitaneen sanoa, että Acen ja mieheen itseensä verrattuna vaippaikäisen, mutta temput hyvin taitavan bändinsä rundaaminen on aivan perusteltua, eikä kyseessä näytä olevan edes toiminta, joka futaa ainoastaan meille patuille; nuorisoa oli paikalla yllättävän viljalti, ja eräskin noin 12-kesäinen hoilasi vieressä ulkoa joka ikisen biisin – jopa Rollari-laina 2000 Manin. Olisiko kuitenkin niin, että osassa nuorisoa on kuin onkin tulevaisuus? (Moisen toiminnan inspiroimana oli mukava muistella jälkeenpäin omia untuvaviiksivuosia. Kaverin tarinoista selvisi muun muassa, että Raahe ei olekaan ainut paikka, jossa ainoa sallittu ”pitkä” hiusmalli oli 80-luvulla takatukka.)
Puutteista huolimatta kokonaissuoritus jäi mukavasti plussan puolelle, ja tärkeintä oli nähdä vanha supersankari hengissä ja kohtuullisissa ruumiin ja sielun voimissa. Se on näissä porukoissa paljon enemmän poikkeus kuin sääntö.
Teksti: Matti Riekki Kännykkäkuva: Ari Koskinen