Ruotsalainen meikkaavien miesten soittama glam-henkinen rock saattaa herättää pieniä ennakkoluuloja karvaisempiin äijiin ja rujompaan ulosantiin tottuneissa hevidiggareissa. Kaikille niille, jotka tällaista itsessään tunnistavat, suosittelen Hardcore Superstaria varauksetta.
Vaikka bändin keikoilla on eturivi täynnä nuoria tyttöjä, olisi aivan valtava vääryys tuomita yhtye pelkäksi söpöilyksi.
Hardcore Superstar on järjettömän tiukka bändi, jolla on genrensä parhaat biisit, parhaat soittajat ja paras meininki lavalla. Ylivoimaisesti. Ainoastaan Backyard Babies on päässyt edes lähelle, mutta sekin vain Total 13 -levyllä (1998), jonka jälkeen bändistä on tullut pelkkä väsynyt vitsi.
Kaiken tämän kruunaa se, että kun hiukan pintaa raaputtaa, huomaa, että HCSS on niin lähellä metallia kuin tällainen bändi vain voi. Se on itse asiassa metallibändi, joka näyttää ja kuulostaa rock-bändiltä. Se osaa yhdistää kummastakin juuri ne parhaat ainekset.
Bändi flirttailee metalliyleisön kanssa mielellään. Laulaja Jocke Berg, jonka karisma on valtava ja soundi täysin jäljittelemätön, vetää homman välillä örinäksi ja rumpali Adde Andreasson väläyttää tuplabasarikomppia.
En ole hehkutukseni kanssa yksin. Bändi veti Tavastialla kaksi iltaa putkeen, koska perjantai myytiin nopeasti loppuun. Suomalaiset ovat löytäneet Suomessa tiheästi vierailleen bändin, ja hyvä niin.
Torstain keikka alkoi odottamattomasti Liberationilla, joka on vanhojen fanien kestosuosikki. Toiseksi ilmoille kajahti kiertueen muut keikat avaava Sadistic Girls, uuden Split Your Lip -levyn tarttuva avausralli. Heti alusta meininki oli selvä. Bändi oli tullut pitämään hauskaa ja antamaan kaikkensa. Harvalla yhtyeellä on riveissään neljä näin tasavahvaa rokkitähteä, jotka kukin hoitavat oman tonttinsa ensiluokkaisesti. Todellista soittamisen, yhteislaulun, riffien ja kertsien ilojuhlaa.
Bändin livemeiningistä kertoo jotain se, että jopa Split Your Lipin ainoa heikko lenkki eli Here Comes That Sick Bitch kuulosti elävänä soitettuna hyvältä. Yritin olla kriittinen ja kyyninen kun tiesin etten biisistä tykkää, mutta saatana kun sekin vaan toimi.
En pitänyt bändiä juuri minään moneen vuoteen, mutta viimeistään Dreamin’ in a Casket -levy (2007) ja sitä seurannut keikka Tampereen Klubilla käännyttivät minut. Bändi on vain parantunut siitä lähtien.
Lisäksi olen antanut itselleni kertoa, että vaikka HCSS-miehet ovat lavalla nimenomaan rokkistaroja sanan varsinaisessa merkityksessä, lavalta laskeuduttuaan he ymmärtävät ystävällisyyden, nöyryyden ja työnteon merkityksen. Se on helppo uskoa, koska muuten näin mahtavaa jälkeä tuskin syntyisikään.
Vuonna 2011 Hardcore Superstar on melkein ilmiömäinen bilefiiliksen airut ja hauskanpidon sanansaattaja, ja sen keikkoja ei siis kannata missään nimessä jättää väliin. Levyillä on heikot hetkensä, mutta kaikesta päätellen loistavia biisejä on vielä tulossa ja paljon.
Teksti ja kuvat: Vilho Rajala