Oliko tämä Sepultura? Raportti Sepulturan 30-vuotisjuhlakiertueen Helsingin-keikalta

Sepultura – Nosturi, Helsinki 10.11.2015

16.11.2015

Minulle Max Cavaleran maihareihin hypännyt Derrick Green on Sepulturan uusi laulaja. Rumpali Eloy Casagrandesta ei varmaan tarvitse tässä yhteydessä mainita mitään. Kaikki Rootsin (1996) jälkeen julkaistu matsku on uutta eli nyky-Sepulturaa. Arise (1991) ja levyt siitä taaksepäin olivat teini-ikäni väkevää soundtrackia, Chaos A.D.:lla oli vielä hetkensä, mutta Rootsilla homma alkoi lässähtää.

Brasilialainen Sepultura on yhtye, jonka vaikutus metallimusiikin kenttään on valtava. Se oli yhtenä varhaisimpien joukossa tulittamassa mustanpuhuvaa ja väkivaltaista kuolothrashiä. Se puski 1990-luvun alussa thrash metalillaan undergroundista kohisten kohti valtavirtaa. Sitä saadaan kiittää – tai ”kiittää” – myös siitä, että pomppu- ja heimoelementit tulivat lopullisesti mukaan metalliin.

Nyt tämä entinen jättiläinen saapui 30-vuotisjuhlakiertueellaan Suomeen. Aiemmin mainittujen miesten lisäksi bändissä soittavat basisti Paulo Jr (mukana vuodesta 1985) ja yhtyeen primus motor, kitaristi Andreas Kisser (vuodesta 1987). Perustajajäsenet Max ja Igor Cavalera eivät tunnetusti ole enää remmissä. Kaikesta huolimatta lähdin mieli avoimena katsomaan keikkaa.

Ensin ehdin kuitenkin tsekata toisen lämppärin, eli Mors Subitan vedon. Yhtye on kerännyt kehuja levytyksillään, eikä livemenossakaan ollut valittamista. Jengiä oli paikalla varsin vähän, mutta se ei tuntunut bändiin vaikuttavan, vaan jätkät vetivät melodista death-henkistä thrashiä tiukalla otteella ja tuntuivat laittavan itsensä likoon. Hatunnosto tinkimättömästä suorituksesta.

Sepultura ampui heti kovilla ja aloitti Morbid Visions -levyn (1986) ”hitillä” Troops of Doom. Yleisö seisoskeli vielä harvakseltaan ja oli hiukan vaisunlainen. Toisena kuultu Kairos laittoi kuitenkin jo pitin liikkeeseen, ja se liike jatkui kiitettävän tiheästi läpi koko puolentoista tunnin show´n. Tai no, show kalskahtaa ehkä turhankin mahtipontiselta. Tunnelma oli ennen kaikkea leppoisa ja maanläheinen, vaikka musiikki olikin aggressiivista.

Onnekseni setissä pääpaino oli klassikkolevyjen antimissa. Greenin aikaisilta kiekoilta tiputettiin vain muutamia hajabiisejä. Aavistuksen mietitytti Orgasmatronin ja Polícian tunkeminen settiin. Joo joo, ovat tavallaan muodostuneet erottamattomaksi osaksi Sepulturaa, mutta silti. Huomattavasti mieluummin olisin kuullut niiden tilalla bändin omaa tuotantoa, varsinkin kun siellä todella on mistä ammentaa. Sama koskee uutta, tosifaneille tehtyä Sepultura Under My Skin -biisiä. Tosifaneille olisi pitänyt laittaa Escape to the Void, Slaves of Pain tai vaikka Crucifixion.

Biisit kuten From the Past Comes the Storms, Inner Self, Arise tai ensimmäisenä encorena kuultu Bestial Devastation olivat nastaa kuultavaa, se on pakko myöntää. Niissäkin huomioni keskittyi lähinnä Paulo Jr:iin ja Kisseriin. Paulo Jr oli harmaantunut, lyhyttukkainen virnistelijä, joka veti eläytyen mutta maltilla. Kisser puolestaan oli kaikin puolin kuten vuonna 1991 Giants of Rockissa. Kaveri ei tunnu muuttuneen ulkonäkönsä puolesta laisinkaan.

Green on ollut Sepulturan nokkamies – todellinen johtaja on kuitenkin Kisser – jo lähes kaksi vuosikymmentä, eli hän on ollut bändissä huomattavasti pidempään kuin Max Cavalera ehti koskaan olla. Greenissä bändillä on todella näyttävä ja vakuuttava keulakuva. Hän on lihaksikas kaappi, joka osaa olla lavalla sekä tuima metallipää että lupsakka jutustelija. Ääni toimi vahvasti koko keikan ajan, ja keuhkoissa riitti kapasiteettia vaikka meren pohjaan ja takaisin sukeltamiseen. Livenä tuli vastaan kuitenkin sama ongelma kuin levyilläkin: Greenin eittämättä massiivinen ääni ei ole kovin persoonallinen. Etenkin Maxin aikaiset biisit kärsivät tästä, koska Maxin ääni oli erottamaton osa bändin ainutlaatuista soundia.

Nosturin-konsertti loppui kahteen massapomputtamiseen, eli Roots-albumin Ratamahattaan ja ”nimibiisi” Roots Bloody Rootsiin. Tämän jälkeen kiitokset, kapuloiden ja plektrojen viskelyt, kädenpuristukset, ja sitten se olikin siinä. Poistuin paikalta sekalaisin miettein. Olinko todistanut hyvää Sepultura-keikkaa? Olinko ylipäätään todistanut Sepultura-keikkaa?

Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin nyky-Sepulturan livenä. Maxin aikaisia vetoja on takana kolme. Vertailua ei voi mitenkään välttää, mutta syytä olisi – tämä kun ei ole enää SE Sepultura. Ukot vetävät sydämellä, se lienee varma asia. Mikään rahasampo Sepultura nykyisellään tuskin on, tai mistä minä tiedän. Aika väljissä olosuhteissa keikkaa sai seurata, eikä yläkerran parvi ollut edes auki. Keikkakokemukset ovat aina subjektiivisia, mutta tällä kertaa voidaan puhua äärisubjektiivisesta. Kokemus oli vahva, mutta hämmentävä. Moni näki Nosturissa Sepulturan 30-vuotiskeikan, minä en vieläkään tiedä, mitä näin.

Settilista: Troops of Doom / Kairos / Propaganda / Breed Apart / Inner Self / Dead Embryonic Cells / Convicted in Life / Choke / Cut-Throat / Sepultura Under My Skin / From the Past Comes the Storms / Territory / Polícia / Orgasmatron / Arise / Refuse/Resist / encore: The Curse / Bestial Devastation / The Vatican / Ratamahatta / Roots Bloody Roots

Katso Tuomas Mettäsen kuvaama galleria alta. Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin.

Lisää luettavaa