Partaveitsenterävää kauhumetalliteatteria – Carach Angren ja kumppanit Tampereen Klubilla

Carach Angren, Wolfheart, Thy Antichrist, Nevalra — 16.7.2019 Tampere, Klubi

18.07.2019

Alankomaalainen Carach Angren on puskenut sinfoniseen black metaliin puettua kauhuvisiotaan määrätietoisesti kohti suurempia kuulijakuntia. 2000-luvun alusta toimineen yhtyeen viimeisin ja kriitikoiden ylistämä kokopitkä Dance and Laugh Amongst the Rotten (2017) vei bändiä jälleen pidemmälle ja tien päälle pitkin maailmaa. Bändin tämänkertaiset Suomen-keikat Tampereella ja Helsingissä lukeutuivat osaksi yhtyeen mittavaa Pitch Black Summer 2019 -kiertuetta. Lämmittelijäakteina keikoilla toimivat kotimainen melodödiksen vakionimi Wolfheart sekä Yhdysvalloista asti mukaan poimitut black metal-yhtyeet Nevalra ja Thy Antichrist. Tämä raportti keskittyy bändin Tampereen keikkaan.

En saanut täyttä kuvaa illan aloittaneesta, vain puolen tunnin soittoajan saaneesta Nevalrasta, sillä ehdin näkemään bändin keikasta vain viimeisen biisin. Sen perusteella yhtye kuulosti varsin perinteiseltä black metalia dödispainotuksella mäiskivältä koplalta. On kuitenkin luultavaa, että levykuuntelu paljastaisi bändin todellisen luonteen. Kesäkuussa debyyttipitkänsä julkaissut missourilaistrio on vielä melko tuore tapaus, mikä ehkä näkyi vielä pienenä esiintymisjäykkyytenä. Suunta on kuitenkin ylöspäin. 

Kolumbialaislähtöisellä, sittemmin yhdysvaltalaistuneella Thy Antichristillä sen sijaan on takana jo parinkymmenen vuoden historia. Vaikka yhtyeellä on vain yksi alkuperäisjäsen ja kaksi täyspitkää albumia, se oli illan vanhin yhtye. Bändin black metal -myllytys olikin jo selvästi pistävämpää ja esityksellisempää. Erityisesti bändin vokalistin ja perustajajäsenen Andrés Vargasin repivä tulkinta ja omistautunut lavaesitys jäivät mieleen. Mies oli muutenkin näyttävä ilmestys kokovartalotatuointeineen ja ritualistisine manöövereineen. Veto oli loppuun asti asiallisesti toimitettua ja sitä katsoessa ymmärsi yhtyeen sopivuuden pääbändin lämmittelijäksi. 

Metallin monitoimimiehen Tuomas Saukkosen tietää jokainen kotimaista metallikenttää vähänkään seurannut henkilö. Jätettyään Before the Dawnin ja muut bändinsä vuonna 2013 mies on keskittynyt yksinomaan Wolfheartiin, joka onkin painanut eteenpäin kovaa vauhtia. Tähän mennessä jo neljä levyä julkaisseen bändin tyyli on ollut Saukkosen kuuloista melodista death metalia. Myös yhtyeen heittämät lukuisat keikat ovat olleet totutun varmaa tavaraa, eikä tämänkertainen rypistys tehnyt poikkeusta tähän. 

Illan mustempaan bändikatraaseen verrattuna Wolfheartin valikoituminen tapahtuman lämmittelijäksi tuntui erikoiselta. Oikeastaan mikä tahansa vähän tunnetumpi kotimainen black metal-akti olisi istunut illan ohjelmaan paremmin. Jos kuitenkin unohdetaan tämä kosmeettinen seikka, yhtyeen veto itsessään oli taatun tasavahva. Tästä vastasi Saukkosen lisäksi monista kotimaan metallibändeistä tutut osaajat. Vahvimmillaan tunnelma näyttäytyi bändin kahden ensimmäisen levyn Winterbornin (2013) ja Shadow Worldin (2015) kappaleiden soidessa. Joka tapauksessa bändin toivoisi toteuttavan runsaammin uusia kujeita, jotta levyt ja keikat tarjoaisivat enemmän yllätyksiä. 

Illan pääesiintyjä oli sitä syystä ja isolla kirjaimella. Carach Angren otti lavan haltuunsa kuoleman kapellimestarin elkein, ja mukaansa imaiseva kauhusirkus oli valmis. Yhtye on osoittanut vahvuutensa ja totaalisen terävyytensä livenä aiemminkin, mutta hämyisät klubiolosuhteet näyttäytyivät bändille totisesti eduksi. Kaikki näytti ja kuulosti mahtavalta ja saumattomalta. 

Kova harjoittelu ja lukuisat keikat näkyvät yhtyeen lavatekemisessä. Vaikka bändin taituroima sinfoninen black on paikoin hyvinkin tulista, teknistä ja sinkoilevaa, kaikki eleet ja soittonyanssit napsuvat kellontarkasti kohdalleen. Bändi on opetellut kauhumetalliteatteriesityksensä ulkoa pienimpiäkin yksityiskohtia myöten, mistä välittyy sekä ammattimainen että mielettömän tyylipuhdas kuva. Uhkaavissa corpsepainteissa esiintynyt bändi esitti kauhu- ja kummitustarinoitaan niin rajusti ja tarkalla osumatarkkuudella, ettei sille voinut kuin antautua. Setti painottui bändin yllä mainittuun viimeisimpään levyyn, mutta myös vanhemmat vetonaulat, kuten General Nightmare ja Bloodstains On the Captain’s Log, tekivät selvää jälkeä.

Olen aiemmin hieman natissut yhtyeen erikoisesta solistin, kitaristin, rumpalin ja kosketinsoittajan kattavasta livekokoonpanosta ilman basistia tai toista kitaristia. Tällä kertaa tuntui kuitenkin täysin siltä, että neljän soittimen hiottu yhteispeli riitti todellakin kaikkeen tarvittavaan magiaan. Asiassa auttoi toki myös se, että keikan yleissoundi oli selkeä ja erottuva. Jos bändissä jokin erottuu yli muiden, niin se on solisti Seregor. Hän ei vain laula vaan myös näyttelee kappaleet kiivaasti ja antaumuksella läpi draamankaarien mukaan. Energiavarat miehellä tuntuivat olevan loputtomat katsellessa tämän raivoisasti ryöppyävää rähinää ja sähköjänismäistä liikehdintää elekielineen.

Ylisanoiksi meni, mutta menköön, jos kerran valittamista ei ole. Carach Angren on bändi, jolla on erittäin vahva visio ja liekehtivä halu toteuttaa sitä. 

Teksti: Eetu Järvisalo, kuvat: Antti Kaleva

Lisää luettavaa