Mikä Lähiöbotox? Tämä keikka-arvio lienee hyvä aloittaa pienellä historian kertauksella.
Vuosituhannen alussa toimi yhtye nimeltään KMA. Sen tyyliä saattoi kuvata termillä nu metal ja tunnetuin biisinsä oli varmaankin avaussinkku Pommeja. Yhtyeen selkärankana toimivat kitaristiveljekset Jaakko ja Harto Luomanen.
Lupaavan alun jälkeen KMA:n ura lopahti ja Luomasen veljekset perustivat todella hienon, perinteisempää heavy metalia soittaneen Heaven ´N` Hellin (jota ei tietenkään kannata sekoittaa Black Sabbath -miesten Heaven & Helliin). Musiikillisista ansioista huolimatta maine ja kunnia kiersivät tätäkin yhtyettä.
Sitten oli pitkään hiljaista hevimielessä. Jaakko Luomanen kehitteli rap-kavereineen alter egon nimeltä Lieminen ja julkaisi Tääl on Lieminen -biisin kaltaisia hauskuutuksia. Veljesten keskinäiset suhteet olivat kuulemma pitkiä aikoja jäissä.
Viime vuonna kuului kummia. Luomaset olivat perustaneet bändin, johon kuuluivat heidän lisäkseen räppärit, keskinäistä yhteistyötäkin jo pari vuotta tehneet Seksikäs-Suklaa (Luyeye Konssi) ja Dosdela (Hanad Hassan) sekä vuodesta 2004 asti toimineessa vaihtoehtometallibändissä Lighthouse Projectissa soittaneet Lauri Ehrlund (rummut) ja Samuli Peurala (basso). Ensimmäinen biisijulkaisu Kato mua silmiin (kusipää) oli todella lupaava tapaus.
Sen jälkeen on tullut pari lisäsinkkua (viimeisimpänä metallisovitus Seksikkään-Suklaan ja Dosdelan jo vuonna 2016 julkaistusta Niiku97-kappaleesta) ja nyt oli vuorossa ensimmäinen varsinainen keikka muutamien lämmittelyvetojen jälkeen. Kuudes linja ei ehkä ollut loppuunmyyty, mutta kotoisan täynnä. Ilmassa oli odotuksen tunnelmaa, jota myös onnistui voimistamaan Kemiallinen uni -avausaktin hassunhauska ja sopivan amatöörimäinen punk-veivaus.
Vaikka kyse on tekijämiesten yhteenliittymästä, niin silti mietitytti, kuinka hyvin Lähiöbotox onnistuu kanavoimaan selkeän potentiaalinsa ja studiojulkaisuilta kuultavan energiansa lavaolosuhteisiin. Baarin puolella kierrelleiden jäsenten olemuksestakin aisti jännityksen, mutta jo varsinaisesta lavalle tulosta lähtien oli kuitenkin selvä, että minkäänlaiseen pelkoon ei ollut aihetta.
Lähiöbotox näyttää ja tuntuu katu-uskottavalta. Biisit tulevat voimalla ja äärimmäisen tiukasti. Yhtyeen tietty kolmijako paistaa läpi, mutta nimenomaan hyvällä tavalla. Ehrlund-Peurala-komppiryhmä luo tukevan, hieman Rage Against The Machinea muistuttavan pohjan. Kitaristiveljekset repivät päälle häpeilemättömiä heviriffejä, joissa mennyt ja uusi vuosituhat lyövät kättä. Rap-kukot Seksikäs-Suklaa ja Dosdela hoitavat sekä suoran kontaktin yleisöön että mitä tärkeintä, paukuttavat riimejä vakuuttavalla intensiteetillä.
Rehellisyyden nimissä on silti sanottava, että juuri rap-kaksikosta huomaa, että heidän esiintymiskokemuksensa on tullut muunlaisen kuin särökitarapohjaisen musiikin parista. Missään tapauksessa kyse ei ole silmiinpistävästä epävarmuudesta, mutta siellä täällä, murto-osasekuntien ajan, on huomattavissa, että he ovat hiukan ulkona mukavuusalueeltaan. Se korjaantuu kuitenkin vain lisäkeikoilla ja reviirin haltuunotolla. Eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö näin tapahtuisi.
Muutenkin yhtyeen kannattaa käyttää nyt havaittavissa oleva alun momentuminsa. Sisäistä innostusta löytyy ja myös yleisö alkaa löytää ryhmittymän. Tästä voi tulla oikeilla toimilla jotain todella suurta ja kaunista.
Teksti: Toni Keränen
Kuvat: Tuomas Mettänen
Kemiallinen uni
Lähiöbotox
