Septicflesh on äärimetallin saralla yksi aikamme vahvimpia livebändejä – raporttia Oulusta

Septicflesh, Krisiun, Dead Shape Figure, W.E.B. – 13.4.2019 Oulu, Hevimesta

Kuva: Iiro Pyhäjärvi

Viime vuosina on ollut havaittavissa valitettava ilmiö: Oulua ei löydy pysähdyspaikkana kovien ulkomaisten metallibändien keikkakalenterista. Aina toisinaan on kuitenkin tyydyttävää huomata kiertuekaravaanien lipsahtavan myös pohjoisille lakeuksille.

Tämänkertaisten lauantaijytinöiden pääesiintyjän viittaa kantoi kreikkalainen sinfonisen death metalin suurnimi Septicflesh. Lämmittelijöinä toimivat brasilialainen death metal -trio Krisiun, kotimainen death/thrash-jyrä Dead Shape Figure ja sinfonista metallia soittava kreikkalaisyhtye W.E.B.

Ensimmäisenä esiintyneen W.E.B:n ilmaisusta nousi mielikuvat maanmiehiinsä eli illan pääyhtyeeseen. Koska molemmat bändit ovat myös kotoisin Ateenasta, W.E.B:n päätyminen kiertuekaveriksi on tuskin sattumaa. Oli miten oli, yhtyeen sinfoninen ja gootahtava metalli istui kreikkalaisella habituksella hyvin kiertueen teemaan. Tälläkin bändillä on historiaa jo 2000-luvun alusta, minkä huomasi varmaotteisesta lavatekemisestä. Itse kappalemateriaali oli kuitenkin yhtenäisyydessään toisinaan vähän itseään hakevaa, mihin saattoi toki vaikuttaa vielä hieman hapuileva äänipuoli. Asiallinen lämppäysveto joka tapauksessa.

Lajityyppinsä puolesta en olisi pitänyt ilmeisimpänä valintana vantaalaisen death/thrash-partio Dead Shape Figuren päätymistä kiertueen Suomen keikkojen lämmittelijäksi. Yhtye kuitenkin toimitti tonttinsa niin napakasti kuin se oli poikkeuksellisissa olosuhteissa mahdollista. Bändi nimittäin soitti keikan kolmella varamiehellä niin, että laulaja Galzi Kallio ja kitaristi Juhani Flinck olivat ainoat vakiojäsenet. Varamiehistä tunnetuimpana heppuna toimi rumpuja hoidellut, kotimaisen metallimusiikin moniosaaja, Mikko Herranen.

Yhtyeen reipasta, kokenutta ja hyväntuulista paiskomista oli ilo seurata. Lämmittelijän pestinsä se hoiti oppikirjamaisen hyvin ottamalla aktiivisesti kontaktia paikalla olleeseen, vielä toistaiseksi vähäiseen yleisöön. Erityisesti energinen laulaja Kallio kunnostautui rohkaisemaan kuulijakuntaa hartiavoimin. Mies uskaltautui jopa yleisösurffaamaan harvalukuisten käsien kannatuksella. Bändin meininki oli kaikilta osin niin kohdillaan, ettei siitä voinut olla pitämättä.

Illan brasilialaisvieras Krisiun oli vaikuttava veteraanisarjan ilmestys. Jo vuodesta 1990 samalla kolmikolla toimineen yhtyeen voi sanoa hengittävän death metalia joka solullaan. Niin raudanlujan, murskaavan ja peräänantamattoman näköistä bändin nopeasti ja raskaasti paukuttava jyrääminen oli. Yhtye on hankkinut kolmessa vuosikymmenessä niin väkivahvan esiintymisrutiinin, että se laittaa epäilijöiltä varmasti säännöllisesti jauhot suuhun.

Vaikka bändin kokoonpano triona toimii, yhtyeelle sopisi ehdottomasti myös toinen kitaristi murskaavuuden tuplaamiseksi. Lisäksi kappaleilta kaipaisi ehkä toisinaan hieman enemmän vaihtelua. Asiaa saattaa kuitenkin olla turhaa ja tarpeetonta toivoa näin tinkimättömältä vanhan liiton kuolobändiltä. Ehkä tyydynkin vain ihailemaan sitä voimallista paloa ja hitsautuneisuutta, joka huokuu bändistä lavalla. Kovimman suorituksen tittelin yhtyeestä ansaitsee rumpali Max Kolesne, joka jaksoi tulittaa nopeita blastbeateja väsymättömästi kuin villikarju. Kaikkiaan paikalle saapunut, jo mukavan runsaslukuinen yleisö sai bändiltä varmastikin sitä, mitä se tuli hakemaan – ehtaa kuoloa.

Jos viimeistään Krisiun oli saanut paikan täysin lämmitetyksi, pääesiintyjä Septicflesh huolehti asiaankuuluvasti tunnelman räjäyttämisestä. Lähes täyteen ahdettu tupa ei jättänyt epäselväksi, mitä yhtyettä suurin osa kuulijoista oli saapunut katsomaan.

Bändi täytti pääesiintyjän tehtävänsä ansiokkaasti. Yhtye otti rujon draamankaaren taidokkaasti hyppysiinsä heti aloituskappale Portrait of a Headless Manista lähtien ja soitti varsin lujaa. Krisiuninin kanssa samanikäinen Septicflesh on sekin esiintyjänä veteraaniluokkaa, mikä huokuu kaikessa sen tekemisessä. Bändin sinfonisuuden ja death metalin luova naittaminen on liveolosuhteissa vahvasti sekä musiikillinen että visuaalinen kokemus. Parhaimmillaan yhtyeen keikan seuraaminen on kuin katsoisi teatteriesitystä myrskyisistä, uhkaavista ja synkistä mytologia-aiheista. Tässä mielessä näyttävimmät ja voimallisimmat hetket koettiin kappaleissa Martyr, Prometheus ja Anubis.

Codex Omega -albumia (2017) promonnut keikka oli settilistaltaan identtinen yhtyeen viime vuoden Nummirockin vetoon nähden. Identtistä oli myös laulaja-basisti Spiros Antonioun toistuvat ja tahattoman koomiset ”my friends!” -huudatukset yleisölle. Jos jostain ulkomusiikillisesta täytyisi napista, niin se olisikin tämä asia. Mistään musiikillisesta seikasta sen sijaan en keksi tälläkään kertaa yhtään valittamisen aihetta. Septicflesh on äärimetallin saralla yksi aikamme vahvimpia livebändejä.

Kaikkiaan koko lauantai-illan mainiosta esiintyjäpaketista on annettava kehuja. Ohjelman voi sanoa menevän oppikirjamaisesti, jos bändit paranevat toisensa jälkeen illan edetessä. Harmitusta herätti lopulta ainoastaan se, ettei pääesiintyjän tavaramerkkipisteeltä löytynyt Helsingin-keikan jälkeen enää juurikaan sopivia paitakokoja.