Kun puhutaan doom metalista, kantaisä Black Sabbathin lisäksi mainitaan usein esimerkiksi Saint Vitus, Candlemass, Pentagram ja oikeutetusti myös amerikkalainen Trouble. Bändin omaa nimeä kantaneen, myöhemmin Psalm 9 -nimen saaneen vuoden 1984 albumin katsotaan olevan yksi ensimmäisiä varsinaisia doom metal -levyjä.
Troublen perustajajäsenet, laulaja Eric Wagner ja rumpali Jeff Olson sekä pitkäaikainen basisti Ron Holzner perustivat vuonna 2012 yhtyeen nimeltä The Skull. Nimi tulee Troublen vuoden 1985 toisesta levystä. Mukaan saatiin kitaristi Lothar Keller, joka on pysytellyt mukana tähän päivään asti.
Toisen kitaristin ja rumpalin paikat ovat olleet tuulisempia. Helsingissä keikan tehneessä nykykokoonpanossa kuusikielistä soittaa muun muassa Witch Mountainissa vaikuttanut Rob Wrong ja rumpalin pallilla on Cathedralin entinen jäsen Brian Dixon. Lavalla oli siis vaikuttavaa väkeä, jos on ollenkaan kiinnostunut doomista. Vakuuttavaksi paljastui myös tarjonta.
Keikan alkupuolen materiaali nojasi The Skullin kahteen omaan levyyn (For Those Which Are Asleep, 2014 ja The Endless Road Turns Dark, 2018). Ja mikäpä oli nojatessa, sillä levyt ovat loistavia ja niiden jylhän kaunis voima saatiin valjastettua hienosti käyttöön myös Kuudennen linjan pienellä lavalla. Kokemusta vahvisti se, että yleisö selvästi koostui asiaan paneutuneesta joukosta.
Täytyy tosin myöntää, että Dixonin rytminpidossa oli välillä havaittavissa pientä väsymystä ja kankeutta, eikä Wrongkaan muistanut ihan kaikkia osiaan. Lisäksi esimerkiksi ylvään The Longing -kappaleen lyhyt, mutta sitäkin merkityksellisempi soolokitarakuvio olisi saanut tulla Kelleriltä tarkemmin. Myös Wagnerista näkee, että kyseessä on vanha mies. Tai vanha ja vanha, juuri 60 vuotta täyttänyt. Virkeämpiäkin kuusikymppisiä on nähty. Hänen äänensä soi silti yhä komeasti.
Sen enempää moralisoimatta voi epäillä, että elämäntyylillä on ollut vaikutusta yleiseen jaksamiseen. Siitä nähtiin nytkin yksi esimerkinomainen episodi. Wagner vihjasi pari biisin jälkeen, että viskipaukku tekisi terää, eikä kunnon jointtikaan tekisi pahaa. No, mies sai yleisön edustajilta sitä, mitä pyysi ja sätkä kiersi lavalla muillekin.
Tämäkin tapaus tuotti silti keikalla vankan yhteisöllisyyden auran. Tunteen siitä, että tässä on kokoonnuttu tarkasti valikoidun joukon kanssa yhteen suorittamaan demonien manaus, rituaali. Samalla mielestä häipyivät ne muutamat pikkuriikkiset soitannolliset puutteet. Hevikeikka on parhaimmillaan Kokemus, joka sulkee paikallaolijat voimakenttänsä sisään. Tämä tilaisuus oli sellainen.
Loppuun tykitettiin odotetusti useampi kappale Troublea. Jopa sillä innostuksella, että yhtye palasi muutamaankin otteeseen takaisin lavalle. Suurinta hurmioituneisuutta yleisössä tuntuivat herättävän menevät Psychotic Reaction ja The Tempter.
Huomioitavaa on silti myös se, että jo The Skull -biisit saivat tunnelman kattoon. Kuten ystäväni sanoi, keikka olisi toiminut hyvin niin sanotusti omillaankin. Trouble-kappaleet olivat kiva lisä, vaikka niitä tulikin lopulta lähes yhtä paljon kuin The Skull -kappaleita.
Lahtelainen Musta Risti oli juuri sopiva lämmittelybändi. Yhtyeellä on omat doom-vaikutteensa, mutta mukana on myös NWOBHM- ja jopa punk-sävyjä. Keitosta maustetaan myös pienillä tahtilajimuutoksilla ja ennakoimattomilla riffikuvioilla. Kun keikalla oli mukana vielä aivan tuoreita kappaleita, niin alustus oli oikein piristävä suoritus.
Teksti: Toni Keränen, kuvat: Jussi Niemelä
