Teksti ja kuvat: Jaakko Silvast
Kolmensadan asukkaan kokoinen Tarvaalan kylä Laukaassa Keski-Suomessa on paikka, minne ei ensimmäisenä kuvittelisi menevänsä rockfestareille. Kesäisin kylän sydämen, vuonna 1996 avatun kyläbaari Mustan Korpin Saluunan pihamaalla on kuitenkin jo useampana vuotena järjestetty Hard Rock Korppi -nimisiä tapahtumia. Myös yleisöä on löytänyt joka vuosi paikalle entistä paremmin. Järjestäjät ovat vastanneet kysyntään buukkaamalla tilaisuuksiin paikallisten ja lähiseutujen bändien lisäksi myös kovia kotimaisia pääakteja. Tänä vuonna kahden illan bakkanaalien finaaleista vastasivat Pohjois-Suomen hevilegenda Zero Nine sekä aikuisrockin Euroopan kärkinimiin lukeutuva kotoinen Brother Firetribe.
Perjantaina festit pyyhkäisi käyntiin tamperelainen, teatraalisen metallin keinoin asiansa esittävä Endless Exam. Neljä vuotta sitten perustettu ja viime vuonna debyyttilevynsä Voice of Passion and Agonyn julkinut nelikko sai allekirjoittaneen aluksi lähinnä hörähtämään. Musiikkinsa ei ollut aiemmin tuttua, mutta bändin habitus, tai lähinnä laulaja Nina Kurosen kasvomaski, herätti tiettyjä vahvoja assosiaatioita. Onneksi olin väärässä. Endless Examin musiikin kannattimena toimivat vahvat melodiat pyyhkäisivät mielestä turhat ennakkoasenteet, samoin Kurosen taitava laulanta. Vaikka alkuillan keikka runsaassa auringonpaisteessa ei ollut Endless Examille paras mahdollinen paikka, kaikesta lavatekemisestä näki, että yhtye on visionsa kanssa täysin tosissaan. Siitäkin huolimatta, että yhteissoitto kulki paikoin aavistuksen liian kulmikkaasti.
Hard Rock Korpin kakkoslavalla kuultiin seuraavana jyväskyläläistä rockpumppu Pinstripea, joka operoi nykyisin kahden miehen voimin. Rehtiä ja rehellistä, muutamaan sointuun perustuvaa ränttätänttäpoljentoa jauhava duo klaarasi soittonsa vahvalla kokemuksella ilman livebasistiakin.
Perjantai-illan positiivisin yllättäjä oli jyväskyläläinen Rimbacher, joka tuuttasi Korpin päälavalla todellisen vanhan liiton hard rock shown. Yhtyeen keulamies, suuremmalle yleisölle Voice of Finlandistakin tuttu Niko Rimbacher on toki Keski-Suomessa jo pitkään laulumieheksi tiedetty, mutta ukon nimeä kantava bändi oli kokonaisuutena todella kovassa lyönnissä. Rimbacher-viisikon soljuvaa yhteissoittoa oli ilo kuunnella. Varsinkin kitarakaksikko Osku ”Sticky” Kilpi ja Jim ”Jimbo” Heikkinen veti kuin huomista ei olisi. Timmisti jyränneen bändin lisäksi tähän saakka vain sinkkuja julkaisseen Rimbacherin yltiömelodinen musiikki on juurikin sieltä koukuttavimmasta päästä. Nähdyn perusteella tämä ryhmä ansaitsisi paljon enemmän tunnettuutta kuin mitä sillä nyt on.
Seuraavana kakkoslavalla kehiin kerkesi pitkän linjan rockyhtyeisiin Keski-Suomessa lukeutuva Whipping Post, jonka laadukas progressiivinen rock täytti paikkansa ennen ehtoon pääesiintyjää Zero Ninea. Whipping Postin setissä lainabiisit oli valittu huolella. Etenkin yhtyeen nimikkobiisi eli The Allman Brothers Bandin The Whipping Post sekä Deep Purplen Burn groovasivat vahvasti ja vastustamattomasti.
Niin, Zero Nine, tuo alun perin Kuusamon lahja suomalaiselle heavy rockille, oli selkeästi haluttu vieras Laukaan takamaille, sillä Mustan Korpin Saluunan pihamaa täyttyi iltakymmeneen mennessä liki äärimmilleen. Yhtye myös toimitti odotusten mukaisesti, vaikka Korpin-keikka ei ollut parasta, mitä itse olen Zero Ninelta nähnyt viimeisen parin vuoden sisään. Liekö asiaan vaikuttanut se, että takana oli pitkä ajomatka mestoille suoraan Oulusta ja suhteellisen lyhyt valmistautumisaika ennen itse vetoa.
Viime vuosina melko ahkerasti keikkailleen Zero Ninen setti oli tapansa mukaan pelkkää priimaa. Yhtyeen ”Levyraadista tutun” läpimurtobiisin Down the Linen ohella illan aikana kuultiin hittejä White Linesista Banging on Drumsiin ja Tango Del Dolorista Never Stop Runningiin. Yleisö fiilisteli ja hoilasi mukana sen minkä osasi, ja itse bändi nautti saamastaan vastaanotosta. Mikäli vain kohdalle sattuu, Zero Nine kannattaa ehdottomasti käydä keikalla katsastamassa niin kauan kuin yhtye vielä menoaan jatkaa. Ja jatkaahan se, mikäli on laulusolisti Keijo ”Kepa” Salmirinnettä uskominen. Istahdimme ennen keikkaa alas Salmirinteen kanssa haastattelun merkeissä, ja sen juttutuokion antimia on tarjolla printti-Infernossa tulevana syksynä.
Hard Rock Korppi -yleisöä. Kuva: Jaakko Silvast
Hard Rock Korpin lauantai-illan ensimmäinen slotti oli varattu paikallisille Protostar-yhtyeen nuorille miehille. Poikkeuksellisesti triona ja varabasistin voimin esiintynyt ryhmä soitti muutaman oman kappaleen lisäksi myös muun muassa ennakkoluulottoman verevät versiot Rage Against the Machinen Killing in the Name:sta ja Van Halenin Runnin’ with the Devilistä. Vaikka livesoitto kolmikolla oli aavistuksen hakusassa, niin asenne oli ainakin kohdallaan. Jo se riittää näissä hommissa hyvin pitkälle.
Päälavan lauantaina korkkasi tämän kevään pitkäsoittodebytantti, jo vuonna 1981 Kuortaneella perustettu Cobra 1981. Perinnetietoista raskasta rockia suomen kielellä esittävä viisikko veti Korpissa varmaotteisen keikan, joskin vielä tuohon kellonaikaan melko vähäiselle yleisölle.
Kakkoslavan seuraavana vallannut kouvolalainen Rylos tamppasi riffirockiaan intensiivisellä energialla. Viime vuosikymmenen alussa uransa startannut kvartetti on ehtinyt julkaista jo neljä albumia ja keikkailla ahkerasti. Tämä näkyi tiukkana ja itsevarmana suorittamisena. Nähdyn perusteella myös Rylos on bändi, jonka tekemisiä on jatkossa seurattava tarkemmin.
Keskisuomalaiset juuret omaava Sonic Station oli puolestaan lauantain positiivisin yllättäjä. Lähinnä bilebändinä muutamia keikkoja vuosittain tekevä, aikoinaan omia kappaleita vain demoiksi asti sorvannut viisikko veti niin hunajaisen ja täysipainoisen aikuisrockshown kuin olla ja saattaa. Setin ensimmäinen puolisko täyttyi yhtyeen originaalista ja erittäin laadukkaasta materiaalista, jälkipuolisko hyvällä maulla poimituista covereista, jotka eivät suinkaan olleet niitä itsestään selvimpiä renkutuksia. Europen Cherokee, ZZ Top:in Planet of Women, Billy Idolin Rebell Yell ja etenkin Don Henleyn Boys of Summer rullasivat viilenevässä Tarvaalan illassa oikein lämpimästi.
Kuten edellä on jo moneen otteeseen kerrottu, Hard Rock Korpin kakkoslava huokui koko viikonlopun ajan väärentämätöntä rockenergiaa, jonka summasi stagen viimeinen yhtye, jyväskyläläisten nuorten kollien S.P.I.T. Bändin raaka, rankka ja anteeksipyytelemätön hard rock teki vaikutuksen myös yleisöön, joka kansoitti saluunan terassin ja lavan edustan solan äärimmilleen sitä mukaa, mitä pidemmälle keikka eteni. S.P.I.T:illä on imagoa myöten paketti hyvin hallussa ja asenne kohdallaan. Keikalla energia puhuu puolestaan. Kun itse musiikkiin saadaan muutamia terävämpiä koukkuja lisää, alkaa latu olla auki suuremmille estradeille.
Keravan surunpilaajilla Brother Firetribella oli esiintyvinä taiteilijoina melkoinen viime viikko. Tiistaina yhtye lämppäsi aikuisrockin lippulaivabändiä ja omia sankareitaan, amerikkalaista Journeyta Helsingin jäähallissa. Lauantaina bändi iski lauteille kesäkuun koleudessa Tarvaalassa. Mutta näkyikö se stagella? Ei sitten hitustakaan. Kevään aikana ahkerasti keikkaa takonut Tribe veti Laukaassakin kuten ammattimiesten kuuluu eli satakymmenen lasissa. Energinen meno tarttui mukavasti myös hiukan kohmeiseen yleisöönkin. Raikkaan keikan huippukohtia olivat itseoikeutettu setin avaaja Breakout, Indelible Heroes, Arianne, Taste of the Champion sekä encoressa kuultu For Better or for Worse.
