Kolmannen albuminne nimi on The Bird of Bad Weather, mikä tarkoittaa suomeksi pahanilmanlintua. Kertooko tämä jotain albumin sisällöstä – onko meininki mielestänne jotenkin aiempaa pahaenteisempää?
– En nyt tiedä, onko se pahaenteisempää vai olenko itse alkanut kiinnittää enemmän huomiota hämäriin yksityiskohtiin, laulaja Kari A. Kilgast pohdiskelee.
– Nimi kyllä heijastaa foliohatun lailla niitä asioita, mistä levyllä kertoillaan. Toisaalta albumilta löytyy asioita, joita olen aina miettinyt, mutta tietyn taajuuden saamiseen näemmä tarvitaan vuosirenkaita maanpäällisessä elämässä.
Biisien titteleissä esiintyy aika korkealentoisia teemoja. Ovatko levyn sanoitukset puhdasta fiktiota vai arkipäiväisiä juttuja outojen teemojen takana?
– Lähinnä omia mietteitä asioihin kuten ”kuka tätä maailmaa oikein pyörittää?” ja ”miksi olemme täällä?”. Mukana on tietenkin myös ajatuksia sielunliikkeistä, kun elon etappien läpi tässä mennä viuhahdetaan.
– Juuri nuo aihepiirit nivoutuvat yhteen aika mehevästi, koska niillä on yhteys, minkä vain harvat ja valitut näkevät. Näkisin, että olemme pelinappuloita suuressa pelissä, jota mielemme ei välttämättä pysty prosessoimaan. Mainitsinko jo foliohatun, hah hah.
– Onhan se tietysti aina plussaa, että jo pelkkä biisin nimi herättää kysymyksiä ja ihmetystä.
Bändinne on putkautellut levyjä ulos mukavaan tahtiin, noin parin vuoden välein, ja jälki on ollut hyvää. Yleensä tällainen musa toimii parhaiten livenä, mutta onko Kreyskull live- vai studiobändi?
– Sanoisin, että livebändi, jonka sielua ruokitaan kahdella eriävällä väylällä, eli löytyy raskassoutuinen, sähköistetty Kreyskull sekä akustishenkinen, seesteisempi Kreyskull. On sanomattakin selvää, että molemmilla keinoilla pyritään viihdyttävyyteen niin esiintymisen kuin soiton saralla. Odotettavissa on aina näkemisen arvoinen kokonaisuus – olkoon se sitten heavy- tai soft-osastoa.
– Viihdymme kyllä studiossa, mutta vain tiettyyn pisteesen asti. Nythän teimme levyn kolmessa eri sessioissa, jonkin syyn takia, mitä en nyt muista. Sain vaan päähäni tällaisen ajatuksen, ja sehän toimi!
Musiikkinne nojaa menneiden vuosikymmenten raskaaseen rockiin ja hevimetalliin. Tarjoaako nykymusiikki enää mitään aidosti mielenkiintoista, vai onko kaikki keksimisen arvoinen jo keksitty?
– Toki tarjoaa, ainoastaan ihmisen oma mielikuvitus on esteenä! 70-luvun musiikissa puhuttelee soundit, jotka tuovat tietynlaista lupsakkuutta jo lennokkaaseen menoon ja meininkiin, ja juuri siihen mekin pyrimme musiikissamme. Matalaliitoa kaapu hulmuten. Äänimaailma halutaan pitää kumminkin tässä päivässä, joten retroilusta ei ole kyse.
Musiikkinne kohdalla mainitaan usein psykedelia. Mitä se tarkoittaa teidän tapauksessanne?
– Siirtymää. Pyrimme siirtämään sekä kuuntelijan että tietysti myös oman mielemme pois tästä hetkestä paikkaan, maisemaan tai ulottuvuuteen, jossa voi hengähtää tai uppoutua syvälle mieleen – tai vaikka laventelilullaan, jos siltä tuntuu.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2017.