”Me taivutaan joskus melkoiseen ylianalysointiin, mutta loppupeleissä on osattava vetää fiilis edellä” – haastattelussa Ensiferum

Jo seitsemäs albumi ei tarkoita, etteikö Ensiferum olisi valmis etsimään uusia polkuja eeposmetallinsa jylhentämiseksi

Kuva: Mikael Karlblom

Lukuisat fanisoturit ovat ehtineet liittyä Ensiferumin metalliarmeijaan sen jälkeen, kun bändi julkaisi keväällä 2015 edellisen albuminsa One Man Armyn, joka vei joukon yli 150 keikalle ympäri maailman.

Ensiferum-remmissä 13 vuotta revitellyt basisti Sami Hinkka ja bändiin pari vuotta sitten loikannut hanuritaituri Netta Skog hehkuttavat menneitä kiertueita ja nostavat jalustalle varsinkin akustiset keikkailut.

Sami: – Akkarikeikat eivät olleet ihan luonnollisin juttu meille, mutta aika pian siihen pääsi sisään, ihan jo sen takia, kun jengiltä alkoi kuulla kommenttia, että keikoilla oli sellainen välitön fiilis. Kuin soitettaisiin heidän olohuoneissaan.

Netta: – Mullehan nämä akustiset vedot on kaikkein ominta juttua, kun olen harrastanut niitä folkkipuolella aikojen alusta saakka. Nyt pääsin vetämään vanhoilla jipoilla ihan uudella tavalla!

S: – Meille oli tosi tärkeetä, että akkarikeikkafiilis eroaa normikeikoista. Aluksi ne oli vähän pönötystä ja hakemista, mutta pian alettiin saada mukaan sellasta sopivan irvokasta Eläkeläiset-henkeä.

N: – Huomattiin, että mitä enemmän niitä keikkoja teki, sitä vallattomammin uusia sovitusjuttuja alkoi löytyä. Alussa oltiin sovitettu biisit aika orjallisesti yksi yhteen alkuperäisten kanssa, mutta pian keikat alkoivat muuttua aikamoisiksi jameiksi ja tajuttiin, että nämä biisit voi viedä huoletta mihin ääripäähän tahansa.

Livejamit studiojameiksi

Kiertueilla rautaiseksi kokoonpanoksi sulautunut ja akkarikeikoilta uudenlaista potkua saanut Ensiferum halusi vangita vallitsevan fiiliksen myös levylle.

S: – Haluttiin Two Pathsin kuulostavan mahdollisimman tiukalta livelevyltä. Sinne ei tietenkään haluttu laskea mitään paskoja ottoja tai muuta löysää, mutta levyn piti kuulostaa aidolta ja luonnolliselta. Ihmisten soittamalta. Pitkiä ottoja, mielellään koko biisi kerrallaan, ja mahdollisimman suurella fiiliksellä.

N: – Sen myötä rummut, bassot, komppikitarat ja laulut äänitettiin analogisesti. Soitettiin melkein kaikki jutut aina yhdessä niin, että koko bändi oli vetämässä samassa tilassa. Monessa biisissä unohdettiin klikit ja muut perusstudiokikkailut kokonaan.

Netta jatkaa työskentelytavan määrittäneen albumia jopa niin paljon, että Two Pathsin kappaleet saivat kokonaan uuden luonteen demoversioihin verrattuna.

– Oli mahtavaa huomata, miten paljon biisit muuttuivat tämän vuoden aikana, kun niitä ei lyöty missään vaiheessa liian tiukasti lukkoon. Kaikki jamit, keikat, treenit ja studiosessiot saivat biisit elämään omaa elämäänsä.

S: – Ollaan tehty sellaisiakin levyjä, joilla on tietyt huippuhetket ja suosikkibiisit. Nyt joka biisi on se levyn tähtihetki! Siis yhtään pröystäilemättä. Joskus meidän levyillä on ollut niin suurta hajontaa, etteivät kaikki biisit ole jutelleet täysin keskenään. Nyt kokonaisuus on monipuolinen idästä länteen, mutta pysyy lujasti samassa maassa.

N: – On kuvaavaa, että mulla oli biiseistä paljon etukäteissuosikkeja ennen studioon menoa, ja ne muuttuivat valmiiseen levyyn mennessä oikeastaan täysin!

Ihan hanurista 

Parin vuoden takaisella 6. piiri -palstalla Netta arveli varovasti, että hänen soittoaan tullaan mahdollisesti kuulemaan jonkin verran myös Ensiferumin tulevalla levyllä…

– Roolini kasvoi loppua kohden aika mielettömiin mittoihin! Alkuun tuumailtiin, että yhteen biisiin vähän lauletaan ja muutamassa soitellaan perushanurisoundeja digihaitarien kylkeen, mutta… Innostuttiin vähän noiden hanurisoundien kanssa, ja mun laulua on siellä paljon suunniteltua enemmän.

Haitari lienee monissa korvissa se loppuun soitetuin instrumentti eeposteluhevin historiassa. Sami toteaa kliseiden ja niiden mahdollisen väistelemisen riippuvan täysin kappaleesta.

S: – Me taivutaan joskus melkoiseen ylianalysointiin, mutta loppupeleissä on osattava vetää fiilis edellä. Kliseitä on järjetöntä lähteä tunkemaan mukaan vain sen takia, että niiden on oltava tällaisessa musassa mukana, mutta yhtä typerää olisi väistellä vaikka hanurisoundia, koska se on klisee.

– Kun Netta kokeili vähän akustisella hanurilla melodioita kitaroiden sijaan ja siitä välittyi orgaanisuutta palkeiden ääniä myöten, tiedettiin heti, että tämä toimii täsmälleen näin. Ei todellakaan lähdetty empimään, että sitä hanuriahan on käytetty folkmetallissa jo aika paljon.

N: – Mulla itsellänihän oli hanurin käytön suhteen aika skeptiset odotukset, koska oon soittanut sitä jo niin pitkään. Jossain vaiheessa ehdin jo kyllästyäkin perinteisimpiin hanurijuttuihin.

– Anssi Kippo, meidän tuottaja, toi hanurisoundia mukaan sellaisiinkin kohtiin, mihin en olisi halunnut sitä ikimaailmassa laittaa. Lopputulokset kuullessani ymmärsin, että se soundi saattaa olla mulle itselleni klisee, mutta se ei ole sitä täällä metallin maailmassa. Nyt hanurin käyttö sitoo monipuolista levyä yhteen ja on tavallaan myös soundillinen teema!

Elämän ratkaisevat hetket

Sami kertailee hymyillen Ensiferumin lähihistoriaa: bändi päätyi Spinefarmilta Metal Bladelle, löysi akustisista keikoista uusia tuulia, sai Netan riveihinsä ja löysi tien yhä lujempaan yhteistyöhön.

Two Pathsin säveltämisen aikaan Sami mietti ihmiselämän valintojen ja ratkaisujen sarjoja, joista punoutuu loputtomasti elon tienhaaroja. Tästä ajatuksesta muodostui levyn kantava sanoituksellinen teema.

– Jokapäiväisillä valinnoillamme saattaa olla käsittämättömän massiivisia vaikutuksia meidän omiin ja meitä ympäröivien ihmisten elämiin. Saattaa kuulostaa kornilta, mutta kun alkaa olla tällainen vanha käppä, näitä asioita alkaa kelailla yhä isommassa skaalassa. Tarinoita voi kertoa loputtomasti eri kulmista, kuten nyt Two Pathsillä.

– En tarkoita edes isoja päätöksiä tai sellaista perinteistä hyvä–paha- tai oikea–väärä-asettelua, vaan niitä pienenpieniä valintoja, joita teemme arkisessa elämässä, suuret johtajat ovat tehneet historiassa ja sankarit ja antisankarit tekevät läpi kaikkien tunnettujen tarustojen. Jälkikäteen puhutaan usein vain isoista linjanvedoista.

– Kaikella on hintansa, tai palkintonsa. Pienimmilläkin asioilla. Joskus juuri se mitättömin ratkaisu muuttaa kaiken.

Sami naureskelee hetken ja kaivaa sitten omasta historiastaan malliesimerkin, kuinka yksi pieni ele voi muuttaa ihmiselämän täydellisesti.

– Olin 15-kesäinen, kun tutustuin Eskelisen Petriin, joka päätyi duuniin meidän edelliselle levy-yhtiölle Spinefarmille. Tuolloin Pete örisi yhdessä death metal -bändissä, jossa könysin itsekin bassonvarressa.

– Soitin vuosia eri bändeissä. Funkkia, poppia ja metallia. Sitten iski täysi ryytyminen. Tuntui ettei mikään bändeistä etene. Jengi lähti ennemmin kotiin katsomaan Selviytyjiä kuin ilmaantui bänditreeneihin. Halusin enemmän. Soitin täysin luonteeni vastaisesti Petelle ja kysyin, olisko Spinefarmilla bändiä vailla basistia. Pete tokaisi, että ollaan tekemässä Rapturen kanssa levyä. Menin treeneihin ja tutustuin siellä Finntroll-rumpali Samu Ruotsalaiseen.

Sami päätyi Rapture-miehistöön ja sitä myöten bändin kolmannen albumin äänityksiin.

– Heitettiin kolikolla, kuka ”pääsee” matkustamaan studiolle yksin Spinen autolla Samun rumpujen kanssa. Minähän sinne autoon jouduin, mutta auton kuski oli kukapa muukaan kuin Ensiferumin Markus Toivonen.

– Kuulin Ironin ekaa miksausta autossa, päädyttiin Mahin kanssa Savonlinnassa baariin ja huomattiin, että tietyt elämänarvot ja suosikkibändit Dark Tranquillityä ja Iron Maideniä myöten synkkasi täydellisesti.

Kuukausia myöhemmin Sami sai kännisen puhelun.

– Mahi kertoi, että Ensiferum tarvitsee basistia, kehotti opettelemaan kaikki ekojen levyjen biisit, kutsui treeneihin, jatkettiin baariin ja seuraavana päivänä oli krapulan ohella basistin paikka hallussa.

– Jos en olisi tutustunut Peteen ja soittanut sille paria vuotta myöhemmin suorastaan anonoen paikkaa jossain bändissä, viimeiset kolmetoista vuotta elämästäni olisivat nyt tyystin erilaisia. Siinäpä tienhaaraa kerrakseen!

Julkaistu Infernossa 8/2017.