Etsi
Aivoihin sattuu...
Voitto meni Isoon-Britanniaan.
Video on kuvattu loppukeväästä bändin ollessa kiertueella Nightwishin kanssa.
Siitä sitten yrittämään itse perässä.
Kevin Balke heittää klassikkobiisit Norjan vuonoilta aurinkoiselle hiekkarannalle.
Haastattelu on kuvattu Ilosaarirockissa Children of Bodomin keikan jälkeen.
Dave Mustaine on erittäin aktiivinen sisällöntuottaja nuorison suosimassa sosiaalisessa mediassa.
"Sori tyypit, keskittymiseni herpaantui, koska olette niin mahtavia", kitaristi naureskeli.
Lavalla olivat myös muun muassa Creedin Scott Stapp sekä koomikko Larry the Cable Guy.
Koomikko oli vain hetkeä aiemmin kuullut bändin musiikkia ensimmäistä kertaa.
Dragula on näkemä suosittu karaokebiisi vanhemman väen keskuudessa.
Video on mukana Suomen paras talvikaupunki 2022 -kilpailussa.
Railakas versio vanhasta biisistä.
Vanha tuttu pariskunta aktivoitui taas.
Benante muisteli hauskaa hetkeä lataamalla siitä videon Youtubeen.
Myös Metallica namedropattiin Cobra Kai -sarjassa.
Denis Pauna iskee jälleen.
Kappale on samalla Sleigher-yhtyeen debyytti.
Vaikuttaa klassikkokamalta.
Nyt on hyvä meininki!
Hauskoja tarinoita ja anekdootteja riittää.
Montako itse saat oikein?
Cooper on mukana jalkapalloilija Baker Mayfieldin tähdittämässä mainoskampanjassa.
Tylsiä hetkiä ei varmasti pääse tulemaan.
Nightwish-kippari vieraili Aristoteleen kantapää -ohjelmassa.