Etsi
Lisää yhtyeen aurinkoisen maailmankuvan näkymiä.
Ei ole päässyt jäkälä kasvamaan kitaran pintaan!
Fuck cancer.
Manson ei tulessa makoile, vaan tykittää eteenpäin kohuista huolimatta.
Taylor tietää hyvin, miten pienetkin asiat voivat eskaloitua pahasti pitkään tien päällä olleen bändin sisällä.
"Bändillä on paljon tavoitteita ja heille musiikintekemisen lisäksi, myös sen myyminen on yhtä tärkeää", todetaan toimitukseen lähetetyssä tiedotteessa.
Trivium tuki sankareitaan esiintymällä Iron Maiden -paidat yllään.
Harakiri for the Sky'n tuleva albumi käsittelee ankeita aiheita.
Alone on tuttu yhtyeen keikoilta.
Anhedonia on toinen singlelohkaisu tulevalta Hallava-levyltä.
Venamorisin toisena osapuolena vaikuttaa rumpalisuuruuden vaimo.
Asia sovittiin oikeuden ulkopuolella.
Ruotsalaisista metallilegendoista kasattu yhtye saapuu helmikuussa Suomeen keikalle.
Kappale on toinen maistiainen tulevalta From Zero -albumilta.
Neljättä albumia työstetään uudella miehistöllä.
Lipunmyynti alkaa 27.9.
Rob Halford on kuitenkin yhä Slayer-kitaristin suosikkilaulaja.
Lipunmyynti keikalle alkaa 25.9.
Thrash metal -jätti teki paluun keikkalavoille Chicagon Riot Festissä.
Dark River järjestetään ensi kesänä jo heinäkuussa.
Cavaleran veljekset halutaan mukaan bändin viimeiselle keikalle.
Uusi levy ilmestyy ensi vuoden alussa.
Levy ilmestyy syksyllä.
Saatavilla erittäin rajoitetusti.