Etsi
Primal Fearin tiukka levytystahti pitää kutinsa.
Taas on bongille käyttöä!
Kaitpa tällekin dokumentille on tilauksensa.
Minikiertue alkaa 22. elokuuta Oulusta.
Seventh Son of a Seventh Son raikaa usean laulajan voimin.
Epäilty halusi myös tappaa itsensä suosikkiyhtyeensä suosikkibiisin soidessa.
Kanadalaisjyrä halusi välttää joutumasta samaan tunneliin valitessaan tuottajaa uudelle levylleen.
Kitaratuotevalmistaja Ernie Ball ja Metallica järjestivät Hetfield + Hammett Experience -nimisen kilpailun, jonka pääpalkintona oli vierailu Metallican päämajaan.
Eteerisen kaunista ja kylmää doom metalia soittava Collapse of Light julkaisi hiljattain maistiaisen debyyttilevyltään.
Kiertue starttaa 12. lokakuuta ja jatkuu marraskuun alkuun saakka.
Marraskuussa käynnistyvä kiertue kattaa 11 paikkakuntaa.
Rehellistä albumia lupailevat.
Tuttu NIN-soundi on läsnä.
Aikansa kutakin, miettivät Dew-Scentedin miehet.
Rovaniemellä vuonna 1991 perustettu Black Crucifixion on julkaissut uransa aikana kolme täyspitkää levyä. Nyt on tulossa neljäs.
Amongst Stars löytyy uunituoreelta Queen of Time -albumilta.
Kappale löytyy viime vuonna ilmestyneeltä Bloodlust-albumilta.
Viinakellot soivat taas!
Kyseessä on tulevan pitkäsoiton ensimmäinen singlelohkaisu.
Herranen aika, täältähän löytyy Loiriplukarikin!
Toimii!
Kotimainen Satan’s Fall julkaisi juuri hienon Top Gun -coverin. Nyt on oman biisin aika.
Hughes nousee lavalle Tampereen lisäksi myös Helsingissä.